Insinöörin työkalupakki, jota ei koulusta mukaansa saa

Sanotaan, että työ tekijäänsä opettaa. Kun koulusta valmistuu ja pääsee ensimmäiseen työpaikkaan, matka ammattilaiseksi on alussa.

Olet ehkä oppinut viimeisimmät teknologiat yleisellä tasolla. Mutta se mitä et ole oppinut, on niiden soveltaminen tuotteisiin, joissa on erilaisia rajoituksia, joiden vuoksi asiat monimutkaistuvat huomattavasti koulun rajatuista harjoitustehtävien tehtävänasettelusta.

Koulu ei voi juosta yksittäisen yrityksen tarpeiden perässä. Opittuja asioita pitää pystyä soveltamaan ja uutta tietoa pitää pystyä imemään ja viemään se suunnittelupöydälle. Miten erottaa oleellinen opittava asia? Miten suunnata omat ja yrityksen voimavarat siten, että tavoitteet täyttyvät? Seikkailut toissijaisten asioiden perässä ovat toki mielenkiintoisia, mutta eivät välttämättä vie tavoitetta kohti. Kun ensiksi on hiihtänyt väärään suuntaan niin sitten pitää hiihtää takaisin alkuun ja vielä hiihtää kilpailijat kiinni.

Koulussa opetetaan, että 10 on kymmenen kertaa yksi. Kyky arvioida asioiden mittasuhteita kehittyy vuosien varrella. Samalla kehittyy ymmärrys, että 10 on todella kymmenkertaisesti yksi. Estimointi, budjetointi, varmuusmarginaalit tms. vaikuttavat huomattavasti siihen, toimiiko laite, tuliko projektista voittoa, onko tuote valmistettavissa kilpailukykyisellä hinnalla. Huonosti valmisteltu palaveri 10 hengellä on vähintään kymmenen kertaa kalliimpi kuin huonosti valmistelu yhden hengen palaveri. Lisäksi tulevat vielä hiilidioksidipäästöt.

Elinikäinen oppiminen on mantra, jolla eivät enää konsultitkaan voi tehdä hilloa seminaareissa. Insinöörin tie on ankarin, sillä insinöörin tiedot vanhenevat nopeiten. On syytä käyttää aikaa, omaa tai sovitusti työnantajan, oppiakseen uutta. Yrityksiä tulee ja menee, sinun arvosi mitataan ajantasaisilla tiedoilla.

Se mitä koulussa ei opeteta, on elinikäinen motivaatio. Nuorena syyt tehdä asioita voivat liittyä vaikkapa kunnianhimoon, menestymiseen, ympäristönsuojeluun tai parinmuodostukseen. Tilanne on erilainen 20–30 vuoden jälkeen kun ”kaikki” on nähty ja telkkarista/tik tokista ei tule kuin pelkkää roskaa.

Miten vaalia ja säästää omaa sielua, jotta vielä kaiken nähtyäänkin innostuu uusista jutuista? Miten välttää olemasta se kaveri, joka sanoo, että sitä on kokeilu ja se ei toimi tai se, joka löytää esitetystä ideasta 50 syytä miksi se ei voi toimia?

Koulussa opetetaan ihmissuhdetaitoja ja hyvä niin. Hampurilaismalli jossa ikävä asia paketoidaan kahden hyvän väliin ei ole tätä päivää. Anteeksipyynnön saa mitätöityä käyttämällä lauseen lopussa mutta-sanalla alkavaa selitysosaa. Elämä on pitkä matka, jolla silloin tällöin käy niin, että jopa itse tulee mokattua. Anteeksipyytäminen on kriittinen taito. Toisten huomioonottava ja kunnioittava kohtelu lisää luottamusta ja mahdollisuuksia saada asioita ja ideoita eteenpäin. Paras idea ei aina voita, jos esittäjä on täysi #.

Viimeisenä asiana kun vielä oppisi, ettei oleta, vaan varmistaa.

Ehkä näitä kaikkia asioita opetetaankin koulussa, mutta helposti muistikuvasta vuosien takaa tulee valmis ja nopea ”fakta” oman mielipiteen tueksi.  Ja kun riittävän paljon olettaa, niin ikävät tosiasiat kaukaa todellisuuden yläpuolelta katsottuna näyttävät yksittäisiltä detaljeilta.


Teksti: Erkki Salonen
Kuva: Juulia Talikka

css.php