Todistetusti kovapäinen mies

HELMIKUUSSA 2016 SÄÄ oli vaihdellut kuten tänäkin talvena: välillä satoi, sitten taas pakasti, tuli lunta, joka pian oli vettynyt ja taas ainakin aamuisin jälleen kylmästä kovettunut. Jukka Riikkula oli lähdössä ajamaan Jyväskylään messuille, mutta auto piti ensin putsata – katolta kerros kohmeista lunta lähtikin harjalla lähes yhtenä laattana.

Riikkula astui laatalle, jonka alla maata peitti peilisileäksi tiivistynyt lumi. Selälleen kaatuessaan hän ei tietenkään voinut nähdä takanaan olevaa tuuman paksuista isoa ruukkua talvisine istutuksineen. Riikkulan takaraivo osui ruukkuun, joka hajosi yhdeksään osaan.

Verta ei tullut, kallo ei murtunut, mutta Riikkulan sanoin esirippu laskeutui ja sitten taas nousi. Kuinka kauan Riikkula oli tajuton, sitä hän ei tiedä.

– Sanoisin kuitenkin että pikemminkin minuutteja, ei tuntia ainakaan.

Menohan oli messuille, joten Riikkula harjasi loput lumet auton päältä ja lähti ajamaan. Kehä kolmosella mies ihmetteli, miten väylällä oli tuplamäärä kaistoja entiseen verrattuna. Hän näki kaiken kahtena. Silloin hän tajusi, että nyt pitää soittaa muulle messuporukalle ja sanoa, ettei ole tulossa tapahtumaan, ainakaan sinä päivänä. Jyväskylän sijaan hän ajoi lääkärin vastaanotolle.

– Lääkäri totesi, että olin saanut aivotärähdyksen ja määräsi viikon lepoa. Minä huomautin, että se ei oikein käy kun pitäisi olla menossa Jyväskylään messuille, joten sovimme, että katsotaan tilannetta uudestaan torstaina.

Torstaina lääkärin vastaanotolla Riikkula tajusi itsekin, että nyt ei ollut oikea aika lähteä Jyväskylään eikä oikeastaan yhtään minnekään. Hän näki edelleen kaksoiskuvia ja kivut olivat yltyneet kamaliksi. Niin kuulemma pahoissa iskuissa käy, kipu tulee parin, kolmen päivän viiveellä. Perjantaina maailma vilkkui silmissä kuin rikkinäisen loistelampun valossa. Nousujohteisen uran valaistussuunnittelun edelläkävijäyhtiö Helvarilla tehnyt Riikkula osasi muotoilla kuvauksen osuvasti.

SIETÄMÄTÖN KIPU JA maailman vilkkuminen sydämenlyönnin tahdissa antoivat olettaa, että Riikkulalla olisi aivoverenvuoto. Yksityislääkärillä ei ollut tarjota tilanteessa apua, joten mies passitettiin julkiselle. Meni hetki, ennen kuin Riikkulan potilastiedot saavuttivat sairaalan. Siitä asti kun paperit tulivat, hänen vierellään oli jatkuvasti kaksi sairaanhoitajaa, sillä vaarana oli, että jotain vakavaa tapahtuu hetkellä millä hyvänsä. Magneettikuvaus kuitenkin osoitti, että kysymys ei ollut aivoverenvuodosta.

Riikkula sanoo toipumisen kestäneen yhdeksän kuukautta. Sen ensimmäisenä merkkinä maailma alkoi näkyä kuin diakuvina, otos kerrallaan. Liikkuva kuva, siis tavanomainen tapamme nähdä maailmaa, palasi toipumisen edetessä pikkuhiljaa.

– Insinöörinä ymmärsin hyvin, kun lääkäri selitti, että isku oli vaurioittanut aivojen hermoratoja, jotka kyllä ajan kanssa rakentuisivat uudelleen, mutta varayhteyksien tiedonsiirron kapasiteetti ei tuossa vaiheessa riittänyt aivojen normaaliin toimintaan, Riikkula kertoo.

Mutta ei Jukka Riikkula terve mies ole vieläkään. Kovakaan kallo ei suojannut aivoja massiivisen iskun aiheuttamilta vaurioilta.

Muutaman vuoden kuluessa Jukka Riikkula huomasi, etteivät asiat olleet aivan kuten piti. Hän kuormittui helposti ja koordinaation ja tasapainon kanssa ilmeni ongelmia. Perusteellisten – ja rankkojen – neuropsykiatristen testien jälkeen vuonna 2022 Riikkula sai diagnoosiksi 50 %:n aivovamman. Satunnaisissa kohtaamisissa sitä ei huomaa, mutta Riikkula kertoo, että hän saattaa väsyä helposti ja unohdella asioita. Ja jos varoitusmerkit jättää huomiotta, edessä voi olla totaalinen romahdus.

Tapaturmavakuutusyhtiö ei tosin usko, että oireet juontuvat kaatumisesta ja massiivisesta iskusta päähän. Oikeusprosessi on edelleen kesken.

YHTIÖN JOHTAJISTOON KUULUNUT Riikkula ilmoitti diagnoosin saatuaan muulle johdolle, ettei enää ole kykenevä hoitamaan tehtäviään Suomen myyntijohtajana. Kysymys ei ollut siitä, että tapaturma olisi vaikuttanut hänen älykyyteensä tai osaamiseensa, mutta etenkin poukkoilu eri tehtävien välillä ja nykytyöelämälle tyypilliset jatkuvat keskeytykset kävivät aivan liian rasittaviksi.

Riikkulan johtajasopimus purettiin ja hän palasi ylemmäksi toimihenkilöksi. Nykyinen titteli on Senior Sales Excecutive ja hän tekee töitä osa-aikaisesti.

Kuten joskus käy, asioita alkoi muutenkin järjestyä uuteen malliin kuin sattumalta. Helvarin organisaatiomuutos tarkoitti, että yhtiöön tarvittiin ylemmille toinenkin luottamusmies. Aluksi Riikkula kieltäytyi perhesyistä, mutta otti pestin myöhemmin vastaan.

– Mietin ensin itsekin, että voiko osa-aikainen johtajataustainen henkilö ryhtyä luottamusmieheksi. Mutta kun se sopi työntekijöille ja johdolle ja käytiin huolellisesti läpi vielä Insinööriliitossakin, niin tässä sitä nyt ollaan.

Taannoiset muutosneuvottelut yhtiössä osoittivat, että kokemus pöydän molemmilta puolilta oli hyödyksi.

– Ehkä taustani ja roolini tuovat vakuuttavuutta kumpaankin suuntaan, kun lausutaan ääneen se tosiasia, että yritys menestyy, kun henkilöstö voi hyvin, ja henkilöstö voi hyvin, kun yrityksellä menee hyvin, Riikkula arvelee.

Hän painottaa, että ajatus henkilöstöstä voimavarana ei saada jäädä juhlapuheeksi, vaan sen täytyy näkyä myös teoissa, sillä vain teot ratkaisevat, kun ajaudutaan ristiriitatilanteeseen. Entisenä johtajana hän toisaalta ymmärtää, että joskus yrityksen menestyksen takaaminen vaatii henkilöstön kannalta kipeitäkin ratkaisuja. Silloin oleellista on toimia oikeudenmukaisesti ja inhimillisesti, Riikkula muistuttaa.

Nykyhallituksen ajamia työelämäheikennyksiä hän kauhistelee. Toisaalta hän on huomannut, että kylmän kyydin myötä ammattijärjestön tuoma turva ja apu ovat alkaneet kiinnostaa ihmisiä aivan uudella tavalla.

– Aloitin Helvarilla nuorena myynti-insinöörinä vuonna 1989 ja lähdin pois myynti- ja markkinointipäällikkönä vuonna 1998. Olin sen jälkeen ensin hetken aikaa tekemisissä valaisimien myynnissä Glamoxilla ja siirryin sitten kutsuttuna Lexelille kehittämään heidän digitaalisten järjestelmiensä myyntiä.

JUKKA RIIKKULAN URA Helvarilla on kaikkine käänteineen myönteisellä tavalla puhutteleva. Aikoinaan Kemin teknillisestä oppilaitoksesta sähkövoimatekniikan insinööriksi valmistunut mies on tullut taloon kahdesti.

Lexelistä tuli pian osa Schneideria ja samalla yhtiö otti käyttöön nykyisen nimensä Schneider Electric. Vuonna 2003 Riikkula hyvästeli Schneiderin päätettyään kokeilla siipiään yksityisyrittäjänä.

Riikkulan ensimmäisissä läksiäisissä Helvarilta paikalla oli ollut myös yrityksen pääomistaja, joka oli kysynyt Riikkulalta, voisiko hän ajatella joskus palaavansa taloon.

– Sanoin silloin, että miksipä en, kun on oikea aika ja paikka. Vuonna 2010 se sitten oli, kertoo yrittäjästä palkatuksi johtajaksi palannut Riikkula.

Onneksi kuusi vuotta paluun jälkeen tapahtunut onnettomuus ei katkaissut monipuolista uraa, vaan vei sen vielä uudelle polulle. Kansainvälisessä yrityksessä Riikkula on saanut huomata senkin, että meikäläinen neuvottelukulttuuri, jossa työnantaja keskustelee muutoksista henkilöstöryhmien edustajien kanssa suorien henkilökohtaisten neuvottelujen sijaan, on kaikkien asianosaisten kannalta helpompi ja reilumpikin.

Nyt näyttää kuitenkin uhkaavasti siltä, että moni työnantaja on kovinkin kernaasti lähtemässä neuvotteluissa vaikeammalle reitille.

Kuvat: Jukka Riikkulan kotialbumi ja HI.