Tero Hakala edustaa hallituksessa vastavalmistuneita insinöörejä

Valmistuin konetekniikan insinööriksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta vuonna 2019 ja toimin tällä hetkellä projekti-insinöörinä kunnossapidon parissa.

Helsingin Insinöörien hallituksessa pyrin edistämään HI:n toimintaa erityisesti vastavalmistuneiden näkökulmasta, sillä juuri ammattiin astuva insinööri ei välttämättä tunne kaikkia HI:n etuja ja toimintamuotoja. Käytännössä haluan olla mukana herättämässä HI-Nuorten toimintaa uudelleen henkiin.

Järjestötoiminnassa arvostan läpinäkyvyyttä ja sitä, että sovitut hommat hoidetaan. Lisäksi oma-aloitteisuus ideoiden kehittelemisessä ja jäsenistön aito kuunteleminen ovat itselleni tärkeitä asioita.

Haluan tehdä työtä sen eteen, että insinöörien ammattikunnan arvostus lisääntyy. Insinöörit ovat kuitenkin yhteiskunnan rakentajia ja ongelmien ratkaisijoita, vaikka arvostusta siitä harvoin heruu. Insinööreistä ja heidän saavutuksistaan täytyy viestiä arvokkaammin ja vaikuttavammin. Teoilla maailmaa muutetaan!

Olin jo opiskeluaikoina aktiivisesti mukana järjestötoiminnassa. Toimin Uudenmaan Insinööriopiskelijat UIO ry:n puheenjohtajana vuonna 2017.  Siirryin vuonna 2018 aluksi Insinööriopiskelijaliitto IOL ry:n varapuheenjohtajaksi ja sitten seuraavana vuonna yhdistyksen puheenjohtajaksi. Insinööriliiton hallituksen varajäsenenä toimin vuonna 2018 ja varsinaisena hallituksen jäsenenä vuonna 2019. Lisäksi olen toiminut Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA:n edustajiston jäsenenä sekä Insinöörikoulutuksen kehittämisyhdistys INSKE ry:n hallituksessa.

Nähdään tapahtumissa ja tule ihmeessä kertomaan mielipiteesi asiasta kuin asiasta, jotta saadaan Helsingin Insinööreistä jäsentensä näköinen yhdistys. Pidetään lippu korkealla ja käännetään katse tulevaisuuteen!

– Tero Hakala –

css.php