Helsingin Insinöörit HI ry:n kouluvuoden päätteeksi jakamien matematiikan stipendien saajat luovat uskoa siihen, ettei laskutaito maailmasta kokonaan katoa. Stipendeillä on monenlaisia käyttökohteita, kuten Legojen hankinta, pelit, säästäminen tai jopa sijoittaminen.
HI palkitsi yhteensä neljä espoolaisen koulun pientä matematiikan taitajaa: yhden ekaluokkalaisen ja kolme tokaluokkalaista jokaiselta rinnakkaisluokalta.
Ekaluokkalainen Jomiel Jäänvirta teki ensimmäisellä luokalla tosin jo toisen vuosiluokan tehtäviä, laskutehtävät kun olivat tuttuja jo ennen koulun alkamista.
”Se on tosi helppoa”, Jomiel sanoo matematiikasta. Ilmeisestikin niin, kun äitinsä mainitsee pojan laskeneen päässä kahden potensseja äidin muistin mukaan reiluun 16 000:een.
Muistattehan: 2 toiseen = 4, 2 viidenteen = 32, 2 neljänteentoista = 16 384. Päässälaskuna – melkoinen suoritus!

Äidin mukaan perheessä ei ole mitenkään erityistä suhdetta matematiikkaan, mutta tapana on ollut hupailumielessä heitellä laskutehtäviä ilmaan pohdittavaksi. Näyttää metodi toimivan.
Jomielin toinen lempiaine koulussa on käsityö. Ensimmäisen vuoden aikana tehdyiksi tulivat muun muassa pehmolelu, matto ja ryijy.
Stipendillä Jomiel saattaa kokeilla sijoitustoimintaa. Tai voisihan sitä ostaa Legoja tai Pokémon-kortteja.
Apua kavereille
Toisen luokan juuri päättänyt Mikael Misukka on jo ehtinyt käyttää stipendirahat videopelien hankintaan. Matematiikka on innostanut ensimmäiseltä luokalta asti, eikä koulunkäynnistä ole muutenkaan valittamista. Muita lempiaineita koskevaan kysymykseen vastaukseksi tulee englanti.

Mikael on jakanut osaamistaan myös kavereille, joille matematiikka on vaikeampaa. Mikaelin matikkainnostus on ihan sisäsyntyistä, vaikka ehkäpä kahdelta diplomi-insinöörivanhemmalta on jotain tullut geeneihinkin. Ainakin Mikael äidin mukaan koko ajan laskeskelee jotakin.
Myös Emil Helin ja Taavi Verho Mikaelin rinnakkaisluokilta ovat auttaneet luokkakavereitaan matematiikassa. Emilillä on selvä näkemys siitä, miten matematiikan opinnoissa pääsee eteenpäin.
”Kannattaa kuunnella opettajan ohjeita, pelkkä kirja ei auta mitään”, Emil toteaa napakasti.
Urheilullisen Emilin muita suosikkianeita ovat liikunta ja ympäristöoppi. Lisäksi hän soittaa pasuunaa. Stipendille yksi mahdollinen kohde on kaupassa jo nähdyn Oppi- ja ilo -pelin hankinta.
Taavi Verho ehti tehdä ensimmäisen vuosiluokan matematiikan tehtäviä jo eskarissa, joten nyt päättynyt kouluvuosi kului niin sanottujen ylöspäin eriyttävien tehtävien parissa. Äiti kiittelee opettajaa, joka osasi ja halusi ottaa huomioon Taavin osaamisen tason.

Taavi nimeää muiksi mieliaineikseen suomen kielen ja musiikin. Lukeminen oli päättyneen kouluvuoden aikana ihan parasta! Stipendiraha on näillä näkymin päätymässä säästöön.
Kesä täynnä puuhaa
Alkanut kesäloma tuo mukanaan monenlaista kivaa. Jomielilla suunnitelmat ovat vielä osittain auki, mutta jotain jännää on jo tiedossa: perhe on muuttamassa uuteen kotiin. Espoon Palloseurassa futaava Mikael aikoo kesällä pelata, tiedossa on jalkapalloleirikin.

Emilillä on ohjelmassa mökkeilyn lisäksi uintileiri ja triathlon-kisat. Luvassa on myös ulkomaan-reissu ja huvipuistovierailu. Mökiltä tavoitettu Taavi kertoo, että tiedossa on jo laivareissu ja huvipuistokäynti.
HI:n toimiston väki ja kesäloman tyhjentämässä koululuokassa vieraillut Hilpuri toivottavat stipendin saajille vielä kerran oikein paljon onnea ja aurinkoista kesälomaa!
Teksti: Annamari Iranto
Kuvat: Stipendinsaajien kotialbumit ja Juulia Talikka