Täydellinen onnistuminen

KANSALLISMUSEO MANNERHEIMINTIEN VARRESSA on suomalaiskansallisen jugend-arkkitehtuurin upeimpia ilmestyksiä. Peruskorjauksensa jälkeen historiallinen rakennus suorastaan hehkuu ympäristöönsä omaleimaista suomalaisuutta. Uniikki oman aikansa taideteos pääkaupungin sydämen katukuvassa hurmaa.

Ja sitten on tänä kesänä valmistunut uudisrakennus, Atlas. Kuin kaunis koru vanhojen rakennusten ja muurien kehystämällä museon sisäpihalla, niin ikään uniikki, upeista ratkaisuista koostuva lumoavan kaunis rakennus, jonka toteutus on vaatinut myös kosolti insinööritaitoa. Halu tehdä uudesta, nykyaikaisesta rakennuksesta pitkälti kokonaistaideteos nostattaa mieleen syvän kiitollisuuden tunteen näinä tinkimisen ja tehostamisen aikoina. Juuri tällaista kulttuurityötä itseään arvostavan valtion tulee tehdä, niin omien kansalaistensa iloksi kuin maailmalle näytettäväksi.

Helsingin Insinöörit sai järjestettyä parikymmenpäiselle jäsenjoukolleen mahdollisuuden tutustua uuteen museokokonaisuuteen tilanteessa, jossa työmaavaihe oli ohi, mutta museon yleisölle avautumiseen on vielä aikaa: ovet aukeavat ensi vuoden alkupuolella. Vierailuun sisältyi myös mahdollisuus nähdä tiloja, joihin yleisöllä ei tavallisesti ole pääsyä.

KANSALLISMUSEO VALMISTUI VUONNA 1910 ja otettiin käyttöön kuusi vuotta kestäneen näyttelyrakentamisen jälkeen 110 vuotta sitten, vuonna 1916. Keskustelu museon laajentamisesta alkoi heti rakennuksen valmistuttua, mutta mikään hanke ei oikein ottanut tuulta alleen. Vasta vuonna 2019 alkoi tapahtua: Museovirasto, Suomen kansallismuseo ja Senaatti-kiinteistöt järjestivät arkkitehtuurikilpailun, jonka voitti JKMM Arkkitehdit ehdotuksellaan Atlas. Hankesuunnitelmien teko alkoi heti seuraavana vuonna, rakennuslupa heltisi elokuussa 2023 kaavavalituksen tultua hylätyksi.

Valittajan mielestä uudisrakennus ei sopinut Kansallismuseon tontille.

Vanhan museorakennuksen peruskorjauksen ja uuden lisäosan rakennustyöt yhdistäneestä mittavasta, lähes kolme vuotta kestäneestä rakennushankkeesta tuli monin tavoin erityinen kokonaisuus. Peruskorjauksesta vastasi NCC, uudisrakentamisesta SRV – työmaiden raja kulki vanhan museorakennuksen Halkopihaksi kutsutun tilan pohjoispäädyssä. JKMM Arkkitehdit operoi kuitenkin myös peruskorjauksen puolella, sillä se suunnitteli Halkopihan muuttamisen lasikatteiseksi sisätilaksi.

Mannerheimintien valtaisa katuremontti toi työmaille logistisia hankaluuksia. Kummallakin työmaalla oli myös omia erityisongelmia ratkaistavanaan, mutta yhteistyö rakennusyhtiöiden välillä sujui suorastaan esimerkillisesti, kiitteli vierailun toinen isäntä, tilaaja-rakennuttajaa eli Senaatti-kiinteistöjä edustanut rakennuttajapäällikkö Jukka Lallo.

Käyttäjää tilaisuudessa edusti Museoviraston arkkitehti Tomi Nikander.

– Minun roolini oli auttaa Senaatti-kiinteistöjä toteuttamaan hyvä rakennus museon käyttöön, Nikander totesi osoittaen, että parhaaseen lopputulokseen pyrittäessä käyttäjän tarpeet pitää tuntea.

Museorakennuksissa täytyy ottaa huomioon monia erityispiirteitä, kuten ilmankosteus. Peruskorjaustyömaalla tämä tuli vastaan etenkin katon korjauksessa, sillä kaikkia museoesineitä ei siirretty pois remontin alta. Sääsuojaus kohteessa vaati siis erityistä tarkkuutta.

UUDISRAKENNUKSEN OSALTA EI oikeastaan alun perin ollut tiedossa, että rakentaminen edellyttäisi sen erityisempää insinööriosaamista, kertoi Nikander. Niin kuitenkin kävi: esimerkiksi rakennuksen katon maljarakenne osoittautui peräti poikkeuksellisen vaativaksi, innovatiivista rakennesuunnittelua vaativaksi ratkaisuksi.

Rakenteen mastopilarina toimivat syvälle maan alle ulottuvat, osin kallioon tuetut hissi- ja tekniikkakuilut. Ainoa tukipinta pallomaisesti levittyvälle kattorakenteelle on teräsrakenteen donitsin mallinen, ulkokehän halkaisijaltaan vajaat nelimetrinen sylinteri. Kattorakenteen alapinta koostuu yli viidestä tuhannesta keraamisesta laatasta, jotka on saatu asettumaan pallon muotoon erityisen matemaattisen kuvion myötä: laattoja on kolmea eri mallia, sydän, risti ja apila. Samat muodot näkyvät uudisrakennuksen kiinteiden kalusteiden koristelussa, ja siitäpä eräs vieraista keksikin oivallisen idean: museo voisi alkaa myydä kävijöille laattojen muotoisia jääkaappimagneetteja!

Sprinklerit ja muu talotekniikka kätkeytyvät katon teräsrakenteiden väliin, upean alapinnan suojiin. Rakennuksen paviljonkimaisen maanpäällisen osan seinät ovat lasia ilman tukirakenteita, joten kattorakenteen pilareineen voi nähdä sienenä kasvikaton vahvistaessa vaikutelmaa. Merkille pantavaa on, että lasiseinäelementit, jotka painavat jopa 1 400 kiloa kappaleelta, sijoittuvat epäkeskeisesti katon keskipisteen suhteen. Ne eivät ota vastaan pystykuormaa.

Maljamaisen katon halkaisija on 43 metriä, rakenteen kokonaispaino noin 1 400 tonnia, siis 1,4 miljoonaa kiloa. Rakennuttajapäällikkö Lallon esittelemät työmaan luvut ovat muutenkin vaikuttavia: Louhintoja 20 000 kuutiota, maan kaivuuta 15 000 kuution verran, betonirakenteita 3 500 kuutiota, teräsrakenteita noin 340 tonnia. Massiivinen hanke ylsi kuitenkin tilaajan asettamaan hiilipäästöjen vähennystavoitteeseen, eli vähentämään päästöjä noin 25 % laskennallisesta lähtötasosta.

PERUSKORJAUS JA UUDISRAKENNUS lisäävät huimasti Kansallismuseon rakennuskokonaisuuden toiminnallisuutta. Halkopihan huolellisesti suunniteltu lasikate mahdollistaa tilan käytön mitä erilaisimpiin tarkoituksiin: katteen muotoilu ja tilaan sulautuvat akustiikkaratkaisut sallivat jopa musiikkiesitysten järjestämisen saliksi muuttuneessa pihassa. Uuden puolen pihatason ravintola tekee museosta olohuoneen kaupunkilaisille ja muille kävijöille maan alle sijoittuvien muunneltavien näyttelytilojen lisätessä museon kapasiteettia merkittävästi. Maan alla sijaitsee myös museon työtiloja, kuten uusi puutyöverstas. Uudisrakennus ulottuu kaksi kerrosta maan alle, ja niiden alla on vielä vanha museon maanalainen osa, 25 metrin syvyydessä oleva lastauspiha.

Tummasävyisten näyttelytilojen kaunis rimoitus on Tomi Nikanderin sanoin sekä akustiikkaa että – ennen kaikkea – estetiikkaa rimojen kätkiessä alleen tarvittavat eristemateriaalit. Lattian huomaamattomat data- ja sähkökaivot toimivat samalla joissain näyttelyissä kenties tarvittavien pylväiden asennuspaikkoina. Katossa ja seinissä on kiinnityspisteitä vaihtuvien näyttelyjen rakentamista varten. Sulkutila, jonka kautta pääsee myös hätäpoistumistielle, estää esimerkiksi raitiovaunuliikenteen äänten kantautumisen näyttelytilaan.

KOKONAISTAIDETEOKSEN UUDISRAKENNUKSESTA TEKEVÄT upeat sisustusratkaisut. Tiloissa hohtaa matta kulta, rohkeasti, mutta tyylikkäästi.

Halkopihalta uudisosaan saavuttaessa vastaan tulee Petri Vainion suunnittelema aaltoileva taidevalo-alakatto. Ravintolatilaa koristavat Milla Vaahteran muotoilemat ja valmistamat kauniit suupuhalletuilla lasikuvuilla varustetut valaisimet. Myös ravintolan kalusteet suunnitellaan ja toteutetaan varta vasten tilaa varten – vielä ne eivät olleet paikoillaan.

Ala- ja yläkerran yhdistävän korkean tilan seinää hallitsee Tuula Lehtisen mosaiikkiteos Lähdevettä 1, joka koostuu itse asiassa kahdesta osasta. Suurempi teos muodostuu peräti 70 000 laatasta ja on todellinen katseenvangitsija. Sympaattista sisustuskokonaisuudessa on sekin, että aulatilan kiinteissä kalusteissa on hyödynnetty rakennushankkeen tieltä kaadettuja jalavia.

Kansallismuseon perusperiaatteisiin kuuluu, että sen rakennukset edustavat rakennushistorian eri aikakausia. Historiallisen päärakennuksen osaksi nivoutuva uudisrakennus täydentää ajatuksen tässä ajassa ainutlaatuisella tavalla. Mykistävän upea kokonaisuus aiheuttaa suorastaan liikutuksen tunteita. Kaikkien toteutuksessa tavalla tai toisella mukana olleiden kaukonäköisyys, rohkeus ja tinkimättömyys ansaitsevat kunnioittavan kiitoksen.

Kuvat: HI.

Peruskorjaus- ja uudisrakennushankkeesta voit lukea lisää muun muassa Senaatti-kiinteistöjen sivuilta tai Suomen kansallismuseon sivujen ajankohtaisartikkeleista.