”Hämmästyttää, muttei yllätä”

JURI AALTONEN, TOIMIHENKILÖLIITTO Erton puheenjohtaja, halusi Helsingin Insinöörien työmarkkinajaoksessa vieraillessaan nostaa esiin maan hallituksen niin sanottujen työelämäuudistusten johdonmukaisuuden. Ei niin, että asioiden valmistelu olisi ollut erityisen suunnitelmallista, pikemminkin päin vastoin: kaavailuihin on tullut vielä viime hetken muutoksia, kun Etelärannasta on otettu yhteyttä. Mutta tavoite on ollut johdonmukainen: kollektiivisen työmarkkinatoiminnan romuttaminen.

Isojen muutosten jalkoihin on jäänyt liuta pienempiä heikennyksiä, joista harva edes jaksaa välittää, kun turtumus on jo iskenyt esimerkiksi työttömyysturvan heikennysten tai lakko-oikeuksien rajoitusten muodossa. Leipureiden yötyökorvausten poisto ei akavalaista ylempää toimihenkilöä juuri hetkauta. Mutta hetkinen! Olihan siellä jossain mainittuna sekin, että työnantaja saa jatkossa määrätä säästövapaiden pitämisen ajankohdan. Ohi meni, sillä kun iso luuta lakaisee, ei pikku rikkoja huomaakaan. Mutta saattaa kyllä harmittaa, kun itselle eteen tulee.

Aaltosen keskeisiä teesejä olikin, että nyt hallitus hyökkää niin monin tavoin, että perässä on vaikea pysyä. Meno muistuttaa jo Britannian pääministerin, rautarouvana tunnetun Margaret Thatcherin otteita 1970–80-lukujen taitteessa. ”Kaivosmiesten kirosanana” tunnetun Thatcherin keskeisiä päämääriä oli ammattiliittojen vallan rajoittaminen.

TÄÄLLÄ MEILLÄ HALLITUKSEN hyökkäysten yksi ulottuvuus on saada yhä useampi työelämää sääntelevä seikka työehtosopimuksista lainsäädännöllä määritellyksi. Siten työnantajilla ei enää ole syytä järjestäytyä, ja työehtosopimusten yleissitovuus purkautuu. Väliäkö sillä, että neuvottelut työehdoista taatusti vaikeutuvat ja pitkittyvät tulevaisuudessa. Ideologiset pikavoitot ovat halutumpia.

Kuuluisa esitys ammattijärjestön jäsenmaksun verovähennysoikeuden osittaisesta poistosta vuodesta 2026 lukien on sekin yksi arvatenkin epätoivoinen yritys horjuttaa ammattijärjestöjä. Sitä ei tosin voi pitää ideologisena pikavoittona, huomautti Aaltonen.

– Sanoin jo vuosia sitten, että liitoissa kannattaa valmistautua siihen, että se on edessä. Esitys ei todellakaan yllättänyt, kysymys oli vain siitä, koska se tulee.

Perin erikoista esityksessä on sen sijaan se, että oikeustieteen lisensiaatti Aaltonen ei etsimälläkään löytänyt asiasta mainintaa mistään puoliväliriihen varsinaisista papereista. Sellainen löytyi vain valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) esitysmateriaaleista ja ministeriön tiedotteesta. Ehkäpä ajatus vain putkahti päähän viime metreillä? Esityksen valmistelu ei siis Aaltoselta korkeaa arvosanaa saa, mutta kyllä moinen hämmästyttää.

SINÄNSÄ ON TIETYSTI kätevää rahoittaa ansiotulojen veronkevennyksiä ansiotulojen verovähennysten poistolla. Laari, johon sataa ja laari, josta kaivetaan, eivät tosin ole samat, mutta kun poliittisissa debateissa helposti puhutaan vain yhdestä asiasta kerrallaan, kytkökset unohtuvat. Palkansaajan on kuitenkin syytä olla tarkkana, tai, koska yksin on hankala pärjätä työnantajan kanssa neuvoteltaessa, muistaa ammattijärjestöjen korvaamaton rooli säällisten työehtojen puolustamisessa.

Aaltonen ei usko, että kenellekään syy liittyä liittoon on ollut verotus, vaan turva ja apu työelämän asioissa.

– Kun palkansaajan asemaa ollaan edelleen heikentämässä, on liittojäsenyyden merkitys nyt isompi kuin koskaan. Tukea ja turvaa tarvitaan entistäkin enemmän, sanoo Aaltonen.

Tuoreet tilastot Insinööriliiton – ja Helsingin Insinöörien – jäsenmäärän kasvusta kertovat, että kyllä palkansaajat liiton merkityksen ymmärtävät. Tai kuten eräs HI:n työmarkkinajaoksen jäsen asian muotoili, hallituksen ja työnantajan toimet ovat parantaneet järjestäytymisastetta. Hyökkäystä vastaan kannattaa puolustautua.