Insinöörikoulutus muutosten myllerryksessä

27.10.2021 | Pinnalla | Arkisto

Tekniikan koulutus kuului 1960-luvulle asti kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalaan. Koulutuksen siirto opetusministeriön alaisuuteen merkitsi viitekehyksen radikaalia muutosta. Lähes kaikki suuret koulutusta koskevat uudistushankkeet ja myllerrykset ovat siitä lähtien heijastuneet aiempaa suoremmin myös tekniikan alan koulutukseen. Tämän on siten myös insinöörikoulutus saanut kokea 1970-luvulta alkaen.

Rajaan myllerrysten ja muutosten tarkastelun alkamaan 1970-luvun alusta. Tuolloin suuri peruskoulu-uudistus oli jo suurelta osalta toimeenpantu ja koulutuspolitiikan painopiste oli kovaa vauhtia siirtymässä toisen asteen/keskiasteen koulutukseen. 

Insinöörikorkeakoulujen nousu ja tuho

Komiteat ja toimikunnat tuottivat 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa kiivaasen tahtiin mietintöjä koulutuksen suuntaviivoista. Joukossa oli myös insinöörikoulutuksen kehittämistä pohtinut professori Ahosen puheenjohdolla toiminut komitea, joka esitti yksimielisessä mietinnössään insinöörikorkeakoulujen perustamista.Keski-Euroopan maista erityisesti Saksa oli omat insinöörikorkeakoulunsa jo saanut hyvään vauhtiin, ja siihen kelkkaan tekniikan väki halusi myös Suomessa ehdittävän mahdollisimman nopeasti.

Kylmää vettä tuli kuitenkin opetusministeriön suunnasta roppakaupalla tekniikan sektorin niskaan. Yksimielinen mietintö haudattiin syvälle arkistojen uumeniin, ja insinöörikoulutuskin pakotettiin osaksi valmisteilla ollutta keskiasteen koulunuudistusta. Sen lähtökohdat eivät olleet tekniikan sektoria millään tavalla innostavia, kun oma yksimielisesti rakennettu esitys teknikko- ja insinöörikoulutuksen kehittämisestä oli niin tylysti heitetty roskakoriin. Erityisesti eri koulutusasteille määrätyn vuoden mittaisen yhteisen yleisjakson mielekkyys asetettiin tekniikan sektorilla alusta alkaen hyvin kyseenalaiseksi.

Tekniikan alan järjestöjen voimannäyttö

Teknillisen alan opetussuunnitelmatoimikunta lukuisine jaostoineen tuotti useita osamietintöjä ja lopuksi myös 104 opetussuunnitelmaa, jotka kattoivat sekä ammattioppilaitosten että teknillisten oppilaitosten tarjoaman koulutuksen. Sivuja koko komeudessa oli kymmeniä tuhansia. Se lienee Suomen ennätys edelleenkin.

Uudistuksen toimeenpano ei kuitenkaan edennyt teknikko- ja insinöörikoulutukseen opetusministeriön toivomalla tavalla.Kaikki keskeiset tekniikan alan järjestöt kokosivat 1980-luvun alussa voimansa pahimmiksi katsottujen epäkohtien korjaamiseksi. Mukana olivat aktiivisesti ainakin STK, Insinööriliitto, STTK, Teknisten liitto, Teknillisten oppilaitosten opettajainliitto TOOL sekä Suomen tekniikan opiskelijoiden liitto STOL. Taisihan sitä sivustatukea ja kannustusta tulla annetuksi myös ammattikasvatushallituksen teknillisen opetuksen osastolta. Sen johdosta tulikin sitten kutsu tulla opetusministerin puhuteltavaksi.Painostus johti lopulta siihen, että pääministeri Kalevi Sorsa antoi opetusministeri Kaarina Suonion ja vuorineuvos Yrjö Pessin tehtäväksi hakea hyväksyttävä ratkaisu tekniikan alan ajamiin muutoksiin. Pessi toimi tuolloin teollisuuden koulutusvaliokunnan puheenjohtajana ja omasi myös henkilönä poikkeuksellisen suuren arvovallan.

Tietotekniikan läpimurto ja Nokia-ilmiön alkutahdit

1980-luvulla insinöörikoulutusta ravisteli erityisesti tietotekniikan voimakas läpimurto. Konkreettisimmin se kohdistui koulutuksen mitoitukseen. Yritysmaailma vaati Nokian pääjohtaja Kairamon johdolla näyttävästi tietotekniikan insinöörikoulutuksen aloituspaikkojen radikaalia lisäämistä.Opetusministeriö asetti puheenjohdollani asiaa selvittämään ja valmistelemaan työryhmän. Ryhmässä oli luonnollisesti ministeriön, oppilaitosten ja yritysten edustajat. Ryhmän yksimielisestä esityksestä tuli kohtalaisen radikaali. Esitimme sekä tietotekniikan insinöörikoulutuksen että datanomi- koulutuksen aloituspaikkojen kaksinkertaistamista niin pian kuin se käytännössä olisi mahdollista.

Opetusministeri Kaarina Suonio laittoi asiaan vauhtia. Ryhmän esitykset toteutettiin viipymättä ja täysimääräisesti. Samalla nostettiin radikaalisti teknillisten oppilaitosten laitehankintamäärärahoja. Samaan rytäkkään valmisteltiin myös valtioneuvoston periaatepäätös tietotekniikan opetuksen kehittämisestä.

Insinöörikoulutuksen määrittely ammatillisen korkea-asteen koulutukseksi

Yleisjaksorakenne ei koskaan tullut koskemaan teknikko- ja insinöörikoulutusta. Kaiken kukkuraksi tekniikan alan järjestöt onnistuivat painostuksellaan saamaan eduskuntakäsittelyn aikana uuteen ammatillista koulutusta koskeneeseen lainsäädäntöön (1986) hyvin kauaskantoisen kirjauksen, jonka mukaan insinöörikoulutus, merikapteenikoulutus ja metsäinsinöörikoulutus määriteltiin ammatillisen korkeaasteen koulutukseksi.Siitä alkoi lähtölaskenta myös laajemmalle korkea-asteen koulutuksen uudistukselle, jonka tuloksena syntyivät seuraavalla vuosikymmenellä ammattikorkeakoulut. Insinöörikoulutuksesta tuli kuin tulikin näin päänavaaja tuolle kehitykselle, vaikka sen esittämä insinöörikorkeakoulu ei siinä muodossaan toteutunutkaan.

Insinöörikoulutus osaksi monialaisia ammattikorkeakouluja

Ministeri Taxellin vuonna 1989 esittämän koulutuspoliittisen linjauksen pohjalta käynnistyivät ammattikorkeakoulukokeilujen valmistelut. Tekniikan sektorille kaavailtiin alan sisällä teknillisten oppilaitosten yhteishankkeina toteutettavia insinöörikorkeakoulun tapaisia alueellisia kokonaisuuksia.Opetusministeriö kuitenkin tyrmäsi tämänkin etenemisen, ja insinöörikoulutus päätyi pääosin osaksi monialaisia kokeilukokonaisuuksia. Sopeutuminen muiden alojen seuraan vei oman aikansa, kun kaikki koulutusalat oli siihen saakka pidetty visusti toisistaan erillään. Jokaisella koulutusalalla oli perinteisesti ollut oma valtakunnallinen ohjauksensa, joka oli omalta osaltaan varmistanut etteivät puurot ja vellit menneet sekaisin. Yhteisiä kampuksia ei ollut, eikä yhteistyötä yli koulutusalarajojen juurikaan harrastettu.

Asiat, joista ei haluttu edes keskustella

Ammattikorkeakoulujen alkutaipaleella niiltä suljettiin sekä tutkimustoiminta että ylemmät korkeakoulututkinnot. Arenen ja OKM:n ylimmän johdon vuosittaisessa tapaamisessa 1990-luvun puolivälin jälkeen esitimme näiden epäkohtien poistamista. Ministeri ei ehtinyt sanomaan mitään, kun kansliapäällikkö Markku Linna ilmoitti kategorisesti niiden olevan asioita, joista ei edes keskustella.Niin vain kävi, että molemmat asiat saatiin muutaman vuoden kestäneen väännön jälkeen hoidetuksi. Ne avasivat myös insinöörikoulutukseen huomattavasti uusia mahdollisuuksia. Yhteydet työelämään tiivistyivät ja jatko-opiskelumahdollisuudet avautuivat uudella tavalla.

Insinöörikoulutuksen volyymin kasvu

Tekniikan sektorilla yhdeksi visaiseksi kysymykseksi ammattikorkeakoulu-uudistuksessa nousi teknikkokoulutuksen asema sekä kokeiluissa että myöhemmässä koulutusjärjestelmässä. Monivaiheisen punnerruksen lopputulemaksi tuli teknikkokoulutuksen jääminen sekä kokeilujen että vakinaisen toimiluvan saaneiden ammattikorkeakoulujen ulkopuolelle. Käytännössä se johti teknikkokoulutuksen hiipumiseen ja aloituspaikkojen siirtymiseen insinöörikoulutuksen puolelle.

Kone Oyj:n toimitusjohtaja Matti Alahuhta, UPM Kymmene Oyj:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen, Metso Oyj:n toimitusjohtaja Matti Kähkönen ja Lemminkäinen Oyj:n toimitusjohtaja Timo Kohtamäki pohtivat satavuotiaan insinöörikoulutuksen pääjuhlan paneelissa lokakuussa 2012 insinöörikoulutuksen merkitystä Suomelle. Kuva: Jaakko Viitala.

Insinöörikoulutuksen valtakunnalliset kehittämishankkeet

Insinöörikoulutuksen aloituspaikkojen voimakas kasvu ja muiden alojen pääsy osaksi korkeakoulujärjestelmää johtivat nuorten ikäluokkien pienenemisen vauhdittamana kasvaviin vetovoimaongelmiin. Samalla koulutuksen läpäisyaste laski pahimmillaan jo lähelle 50:tä prosenttia.Ongelmien kimppuun käytiin 2000-luvun alussa valtakunnallisilla kehittämishankkeilla, joihin kaikki insinöörikoulutusta järjestäneet ammattikorkeakoulut aktiivisesti osallistuivat. Inssi-hankkeissa parhaita käytäntöjä nostettiin avoimesti esille ja hyödynnettäviksi sekä vuosittaisissa yhteisfoorumeissa että useissa julkaisuissa.

Sekä vetovoimaan että läpäisyasteeseen saatiin yli kymmenen vuotta kestäneillä hankkeilla merkittävät parannukset. Hankkeissa kehitettiin myös koulutuksen rakenteita. Yksi Inssi-hankkeista kehitti ja rakensi ammattikorkeakoulujen yhteistyönä tuotantopainotteista insinöörikoulusta paikkaamaan teknikkokoulutuksen lakkauttamisen takia työelämään vähitellen syntynyttä aukkoa. Yhtenä TUPA-operaationa oli myös rakennus- mestarikoulutuksen palauttaminen TUPA-insinöörikoulutuksen muodossa. Ammattikorkeakoulu-uudistuksen yhteydessä hyvin hämärällä tavalla lakkautettua rakennusarkkitehtikoulutus- ta ei Inssi-hankkeilla saatu palautettua.

Toimipisteverkoston karsiminen

Ammattikorkeakoulujen toimipisteverkostoon tuli amk-uudistuksessa useita uusia insinöörikoulutuksen paikkakuntia. Opetusministeriön harjoittama rakenteellisen kehittämisen politiikka hyökkäsi voimakkaasti toimipisteverkoston kimppuun. Strategista kehittämisrahaa osoitettiin pääosin ammattikorkeakoulujen fuusioihin ja toimipisteverkon harventamiseen. Muun kehittämisen tukeminen jätettiin rahoituksessa taka-alalle.Vuosittaiset tavoite- ja tulossopimusneuvottelut ministeriön kanssa olivat lähinnä sanelujen kuuntelua. Rahoituksen kokonaistaso oli kuitenkin 2000-luvun alkuvuosina ammattikorkeakouluille suotuisa, joten kehittämistä voitiin kohtalaisen hyvin tehdä ilman OKM:n strategiarahoitusta. Toimipisteverkostokin harveni sekä keskinäiseen työn- jakoon liittyneillä sopimuksilla että fuusioratkaisujen yhteydessä.

Rahoitusongelmat kehittämisen jarruksi

Maailmanlaajuinen taloustaantuma iski rajusti myös Suomeen 2010-luvun alkuvuosina. Koulutussektorilla pahim- maksi kärsijäksi joutuivat jostakin käsittämättömästä syystä ammattikorkeakoulut, vaikka niille oli juuri lisätty uusia tavoitteita ja velvoitteita TKI-toiminnan ja kansainvälistymisen kehittämiseksi.Ammattikorkeakoulujen rahoitusta leikattiin vuosina 2012-2015 yhteensä noin neljänneksellä. Se ei ole voinut olla näkymättä viime vuosien toimintojen järjestämisessä, vaikka tulokset ovat monilta osin olleet hyvinkin positiivisia.
Monista muista sektoreista poiketen ammattikorkeakoulut ovat jatkuvat narisemisen sijasta käärineet hihansa ja näyttäneet kyvykkyytensä toimia myös vaikeissa olosuhteissa.

Teknikko- ja insinöörikoulutuksen aloittaneet. Grafi: tool.fi

Pikapoimintoja vuosien varrelta

Suurten koulu-uudistusten ohessa insinöörikoulutus on monella tavalla uudistunut sekä sisällöllisesti että rakenteellisesti. Yhtenä jatkuvana muutospaineena on ollut määrällinen mitoitus. Suhdannevaihtelujen seurauksena osaajapula ja ylitarjonta vuorottelevat. Suhdannevaihtelut ovat joskus olleet hyvinkin suuria, ja sen johdosta myös vaatimukset joko koulutuksen lisäämiseen tai vähentämiseen ajoittain hyvinkin äänekkäitä.Merkittäviä haasteita vuosien varrelta ovat teknologian nopean kehittymisen ohella olleet uusien koulutusohjelmien käynnistäminen, vieraskielisen koulutuksen käynnistäminen, työn ohella opiskelun mahdollistaminen aina tutkintoihin saakka, avoimen amk-toiminnan käynnistäminen, virtuaalitoteutusten käynnistäminen, maksullisen palvelutoiminnan ja TKI-toiminnan käynnistäminen, kansainvälisen opiskelijavaihdon käynnistäminen, EU-rahoitteisten hankkeiden käynnistäminen, opinnäytetyökäytännön käynnistäminen, työkokemusvaatimusten muutokset ja opetushenkilöstön täydennyskoulutuskuvioiden muuttuminen.Kaiken edellä sanotun lisäksi vastuu opetussuunnitelmista ja opetuksen kehittämisestä on siirtynyt jokseenkin totaalisesti oppilaitosten harteille.

Myllerystä on siis riittänyt yli oman tarpeen, mutta kohtalaisen hyvin niistä on aina selvitty. Haasteita riittää myös jatkossa. Monet edellä mainituista uusista toiminnoista ovat edelleen kasvu- ja kehitysvaiheessa. Paineet ja tarpeet esimerkiksi ajasta ja paikasta riippumattoman tarjonnan lisäämiseen ovat edelleen kasvussa useastakin syystä. Kovin ponnistus lienee kuitenkin jatkossakin teknologian kehitysvauhdissa pysymisessä. Vain korkeatasoinen insinöörikoulutus voi pitää sekä yritykset että valtakunnan kilpailukykyisinä avoimilla kansainvälisillä markkinoilla. Hieno iso haaste kaikille tekniikan kouluttajille!

Teksti: Veijo Hintsanen, Toolilainen lehti
Kuvat: Toolilainen lehti