Vinyylilevy ei väisty

HELSINGIN LEVYPURISTAMOSSA VINYYLIMUOVI litistyy lätyksi yli sadan tonnin paineessa. Tänään Kyläsaaressa painetaan fyysiseen olomuotoon suomalais-sambialaisen Zangoma-bändin musiikkia, zamrokkia.

Helsingin Levypuristamon toimitusjohtaja Lupu Pitkänen kertoo, että tässäkin tapauksessa kaikki on alkanut masterlevyn tekemisestä. Levysoittimen neula on kaivertanut musiikin värähtelyt lakalla päällystetylle alumiinilevylle.

– Masteroinnin jälkeen vuorossa on matrisointi, jossa masterlevystä syntyy peilikuva, matriisilevy. Siinä lakkalevy pinnoitetaan hopealla, siihen johdetaan sähköä ja levyyn lisätään asteittain nikkelikerroksia, Pitkänen kuvailee.

Seuraavaksi polyvinyylikloridi-rakeita kaadetaan ekstruuderiin, muovia kuumennetaan ja siitä muotoillaan muovikakku. Tämä asetetaan levyn etiketin kanssa puristuskoneeseen puristusmatriisien ja puristusmuottien väliin – ja puristetaan.

– Levyjä valmistetaan periaatteessa ihan samalla tekniikalla kuin jo 1800-luvulla, Pitkänen huomauttaa.

IDEA HELSINGIN LEVYPURISTAMON perustamisesta syntyi 90-luvun lopulla. Pitkäsen oma, konemusiikkia soittanut bändi teki tuolloin levyn Tsekissä, Euroopan suurimmalla äänilevytehtaalla, mutta jälki ei tyydyttänyt.

Unelmasta tuli totta, kun Pitkänen myi perustamansa datakeskuksen ja pääomaa vapautui uuteen investointiin. Äänilevytehtailija, jolla on kaupallisen alan koulutusta, pohtii, että hänen sisällään saattaa asua vähintäänkin pieni insinööri, sillä hän on jo lego-ikäisestä lähtien ollut hyvin kiinnostunut tekniikasta. Tämä näkyy myös innostuksesta, jolla Pitkänen esittelee tehtaan teknisiä ratkaisuja.

Käy esimerkiksi ilmi, että Helsingin Levypuristamo ei sattumalta sijaitse Kyläsaaressa, kaasu- ja kaukolämpöverkon piirissä.

– Olemme pyrkineet hiomaan prosessin mahdollisimman energiatehokkaaksi. Puristusmuottien valmistuksessa tarvittava kuuma höyry syntyy maakaasun avulla, tulevaisuudessa ehkä sähköllä. Jäähdytys tapahtuu teollisuusilmalämpöpumpulla. Hukkalämpö hyödynnetään Helenin kaukolämpöverkossa, kertoo Pitkänen.

Monille äänilevyharrastajille myös ympäristöasiat ovat hyvin tärkeitä. Mutta miten siis tämä lopputuote, sehän on muovia..?

– Polyvinyylikloridilla on muoveista pienimpiä hiilijalanjälkiä. Olemme tehneet testejä myös biomuoveilla ja muoveilla, joissa on käytetty kierrätettyä raakaöljyä. Se, että voisimme myydä biomuovia, vaatii kuitenkin sertifioinnin, mikä on hyvin kallista, toteaa Pitkänen.

Vinyylilevy on myös muovituote, joka ei yleensä päädy luontoon, vaan kunniapaikalle omistajansa kirjahyllyyn. Sitä paitsi, onhan digitaalisen musiikin vaatimalla datan siirrollakin oma, eikä välttämättä kovin pieni hiilijalanjälkensä.

KAKSI VUOTTA TOIMINEEN Suomen ainoan levypuristamon tuotteilla on oma uskollinen asiakaskuntansa. Vinyylilevyssä on jotain, mitä esimerkiksi Spotifysta ei löydä.

– Vinyylilevyssä tärkeää on, että se on todellakin ihan oikea fyysinen esine. Levyä voi pitää käsissä, fiilistellä sen visuaalista kansitaidetta, lukea tekstejä bändeistä ja biiseistä sekä tuntea omistamisen iloa. Vinyylilevyn avulla musiikin kuunteleminen muuttuu kokonaiselämykseksi, Pitkänen selittää.

Monen mielestä analoginen musiikki myös kuulostaa paremmalta kuin digitaalinen musiikki. Kyseessä on makuasia, josta voi ja pitääkin kiistellä:

– Digitaalisesti pystytään toistamaan analogista paremmin korkeat ja matalat taajuudet. Digitaalisessa musiikissa erityisesti korkeat taajuudet voivat kuitenkin kuulostaa häiritseviltä. Myös digitaalisen musiikin kaikenlaisella ”täydellisyydellä” voi olla lopulta vieraannuttava vaikutus, kun oma fyysinen maailmamme on kuitenkin aina epätäydellinen. Analoginen ääni kuulosta monen mielestä digitaalista ääntä luonnollisemmalta ja pehmeämmältä.

Pitkänen, joka sanoo itse nauttivansa sekä digitaalisesta että analogisesta musiikista, kertoo, että vinyylilevy formaattina kiinnostaa myös bändejä, jotka haluavat toisintaa menneiden vuosikymmenien musiikkityylejä ja soundeja. Oma lukunsa ovat isojen artistien suuret musiikkijulkaisut, joiden yhteydessä tehdään erilaisia oheistuotteita, myös musiikkia vinyylillä.

– Tämä ei ole suinkaan vain nostalginen vanhojen ukkojen juttu. Myös monet nuoret ovat löytäneet vinyylilevyt, äänilevytehtailija kertoo.

MUSIIKIN SUORATOISTOPALVELUJEN KUTEN Spotifyn, Apple Musicin, Youtube Musicin ja Soundcloudin pomot voinevat kuitenkin nukkua yönsä rauhassa. Analogiset vinyylilevyt jäävät, mitä ilmeisemmin, suhteellisen rajallisen yleisön tuotteiksi, musiikin alakulttuuriksi.

Helsingin Levypuristamo toimittaa asiakkailleen vuodessa 125 000 äänilevyä, keskimääräinen painos on 200 kappaletta. Yritys työllistää viisi henkeä.

Pitkänen luonnehtii, että toiminta on kannattavaa, mutta rikastumaan sillä ei pääse:

– Levykaupassa yksittäisen lp-levyn hinta on noin 30 euroa, mutta äänilevytehtaalle siitä kertyy vain kymmeniä senttejä. Se on aika vähän, kun huomioi, että levyn valmistuksessa on lukuisia erilaisia vaiheita, se on käsityötä ja jälki on nanometrin tarkkaa.

Hän huomauttaa, että alalla on kokeiltu esimerkiksi masterlevyjen kaivertamista digitaalisesti, mutta laatu ei ole ollut riittävän hyvää.

Helsingin Levypuristamon kanssa samoissa tiloissa toimii sille matriisilevyjä valmistava Matrisfabrik AB. Masterlevyjä puolestaan kaivertaa Suomessa kaksi studiota: Helsingin kaapelitehtaalla sijaitseva Timmion Records sekä Pirkanmaalla Kuhmoisissa toimiva Virtalähde Mastering.

Saisiko olla uutta vai vanhaa tekniikkaa?

Vinyylit ovat vain yksi esimerkki ilmiöstä, jossa vanha tekniikka ei suostu väistymään ylivoimaiseksi väitetyn uuden tieltä, ja löytää uuttakin yleisöä.

Monia ovat alkaneet viehättää myös vanhat filmikamerat. Niiden käyttäminen pakottaa esimerkiksi pysähtymään ja miettimään hieman tarkemmin, mitä oikein kuvaa. Lopputulos on myös ihan oikea fyysinen esine. Valokuva ei hautaudu puhelimen muistiin eikä katoa bittiavaruuteen.

Vertailukohdaksi käy ehkä myös vielä vanhempi käyttöliittymä. Paperinen kirja sinnittelee yllättävänkin hyvin e-kirjojen ja äänikirjojen rinnalla.

Kuvat: Matti Välimäki.