Hallituksen ja työnantajaleirin propagandassa ammattiliitoista on maalattu musta kuva. Ammattiliitot ovat syypäitä kaikkeen suomalaiseen kurjuuteen: firmat eivät pärjää kilpailussa, työntekijöille maksetaan aivan liian suurta palkkaa ja työttömyysturvakin on ylimitoitettu. Kaikkeen ovat syypäinä ammattiliitot. Tällaista valhekuvaa tarjotaan nyt hallituksen ja työnantajien viestinnällä sekä valtavirtamediassa monikanavaisesti ja viekkaasti perustellen.
Työntekijöiden oikeuksien puolustamisesta, työehtojen kohtuullisuuden vaatimuksesta ja säällisen palkan maksamisesta työntekijöille ja riittävän turvan takaamisesta työttömille on tehty pahe ja synti, jota ylikansallinen mammona ei meille enää salli ja joka pitää pikimmiten poistaa. Länsimaisessa palkkavertailussa suhteellisen edulliset, mutta osaamiseltaan korkeatasoiset, suomalaiset insinöörit näkevät tämän kaiken hallituksen ja työnantajien raadollisena yrityksenä halpuuttaa palkkoja.
Palkkojen halpuuttamisen tie voi tuntua petollisen houkuttelevalta. Alennetaan palkkoja ja pidennetään työaikoja, kun ei jakseta tai viitsitä omalla työllämme, innovaatioillamme ja ponnisteluillamme pitää kiinni kilpailukyvystämme ja yritysten tuottavuudesta. Valitaan helppo tie ja halpuutetaan palkkoja.
Ongelmana tässä palkkojen halpuuttamisen laiskassa tiessä on, että tällä tiellä firmat eivät panosta tulevaisuuden menestymiseen, vaan tuottavuuden parantaminen haetaan työntekijöiden taskusta. Kun tälle tielle lähdetään, palkansaajien taskuilla käymiseen totutaan ja siitä tulee tapa, joka toistuu ja toistuu. Intialaiseen palkkatasoon on vielä matkaa. Samalla paine panostaa todelliseen kilpailukykyyn vaarallisesti heikkenee.
Palkkojen halpuuttamisessa tulee muistaa, että insinöörityölle voi tässä käydä kuten Oltermanni-juustolle. Palkkojen halpuuttaminen voi pinnallisesti tarkasteltuna tuntua heikkoja firmoja tukevalta ja työllisyyttä ylläpitävältä sekä palkkaamiskynnystä madaltavana perusteltuna toimena, joka lisää työn kysyntää.
Mutta aivan kun kukaan ei lopulta halua syödä määräänsä enempää Oltermanni-juustoa, vaikka sen hinta olisi kuinka halpa, niin samoin eivät yrityksetkään palkkaa yhtään ylimääräistä insinööriä, vaikka palkkoja olisi kuinka halpuutettu. Tämä tie vain tuhoaa insinöörien hyvinvointia, mutta ei lisää työllisyyttä. Työpaikkansa säilyttäneet joutuvat halpuutettuine palkkoineen kärsimään hyvinvointitappiot.
Hallituksen ukaasi palkkojen halpuuttamiseksi tavalla tai toisella, joko ammattiliittojen valitsemilla ja siunaamilla toimilla tai hallituksen omilla työelämän sopimusvapauteen puuttuvalla pakottavalla lainsäädännöllä, on siksi päättäväisesti torjuttava. Mielenilmaisu 18.9.2015 Helsingin Rautatientorilla näytti, että kansa kyllä marssii, kun hallitus on käymässä sen kukkarolle.
Suomalainen yhteiskunta on 1940-luvulta lähtien, siitä lähtien, kun palkansaajajärjestöt ovat neuvotelleet yleissitovista työehtosopimuksista työnantajajärjestöjen kanssa, nostanut elintasoaan maailman huipulle. Koska olemme vaatineet ja saaneet palkankorotuksia, on tuottavuuden ja työn jalostusasteen ollut jatkuvasti myös noustava.
Palkankorotukset ovat kirittäneet meidät parempaan tehokkuuteen ja teollisuutemme korkea automaatioaste yms. ovat mahdollistaneet sekä yritysten tuloksellisuuden, että palkkojen ostovoiman kasvamisen. Tässäkin on kyse sekä että -ilmiöstä: sekä palkat että tuottavuus nousevat, molemmat. Ei joko tai, niin että jos palkat nousevat, tuottavuuden olisi alennuttava. Päinvastoin sopivat palkankorotukset ylläpitävät riittävää painetta kilpailukyvyn jatkuvaan parantamiseen.
Emme saa olla kuten sadun laiska jänis, joka tekee yhden lyhyen ”tuottavuusloikan” palkkojen halpuuttamisella ja jää sitten makaamaan ja odottamaan seuraavaa halpuutuskierrosta, vaan meidän on kilpikonnan lailla mentävä jatkuvasti eteenpäin sekä palkkoja että tuottavuutta nostaen. Sekä että. Muutoin tuhoamme hyvinvointimme.
– Luottoukko –