Jumppa kilpailukykysopimuksen eli kikyn aikaansaamiseksi oli tuskaisen pitkä. Monet piinalliset tunnit vietettiin valtakunnallisten neuvottelupöytien ääressä, jotta päästiin yksimielisyyteen tulevan sopimuskierroksen mallista. Samalla sovittiin, että kiky-neuvottelut siirretään paikallistasolle.
Pitkä on neuvottelukierros siihen tilanteeseen, että paikallinen sopimus saadaan tehtyä. Saneluperiaatteella saadaan nopeasti kirjauksia aikaan, mutta saadaanko sillä muuttuneeseen tilanteeseen sopeutuvia ja motivoituneita työntekijöitä. Rohkenen epäillä.
Kiky-sopimuksen työelämään vaikuttava asialista on varsin kattava. Sosiaalivakuutusmaksujen siirto työntekijälle tekee nettotuloon ison loven riippuen siitä, millainen on ansiotaso. Jos henkilö ansaitsee 50 000 euroa vuodessa, pudottaa sosiaalimaksujen korotus noin 600 euroa nettoansioita. Onneksi veromuutokset hieman kompensoivat, jolloin kokonaisvaikutus ei ole niin dramaattinen.
Kilpailukykysopimuksen soveltamisen avain on paikallinen sopiminen, jossa luottamushenkilö edustaa työpaikkansa ylempiä toimihenkilöitä. Työnantaja esittää neuvottelukutsun, ja viimeistään siinä vaiheessa luottamushenkilön kannattaa tiedustella edustettaviensa mielipidettä kiky-sopimuksen lopputuloksen tavoitteisiin. Mietittävänä on monta merkityksellistä asiaa.
Eniten jäsenkuntaa on puhuttanut se, miten toteutetaan 24 tunnin palkaton työajan pidennys. Vaihtoehtoja on monia, ja aiheeseen pitää perehtyä lukemalla oman alan työehtosopimus. Täytyy kuitenkin muistaa sekin tosiseikka, että jos toimialalla ei ole työehtosopimusta, ei voida myöskään mistään kikyn asioista sopia. Toinen huomioitava seikka on se, että jos ei yhdessä neuvotella, eivät työajatkaan pitene.
Paikallinen neuvottelu on hyvä asia silloin, kun kyseessä on aito neuvottelutilanne. Luottamushenkilöt tarvitsevat neuvottelutilanteeseen sekä liittojensa koulutusta että omien edustettaviensa tukea. Monelle neuvottelutilanne tässä roolissa on uusi, vaikka moni luottamushenkilö on istunut useatkin irtisanomisiin tai lomautuksiin johtaneet yt-neuvottelut.
Tukesi on tärkeä, sillä luottamushenkilö neuvottelee sinun työelämästäsi!
– Liittojyrsijä –