Rikoksesta jää jälki

KRP:n Rikosteknisessä laboratoriossa tutkitaan vuosittain noin 100 000 näytettä. DNA-tutkimusten merkitys rikosten selvittämisessä on kasvanut, mutta myös vanhat kunnon sormenjäljet pitävät pintansa.

Auto on ajanut ojaan. Poliisi epäilee rattijuopumusta, mutta on epäselvää, kuka seurueen jäsenistä istuikaan ratin takana. Vastauksia saattaa löytyä lauenneen turvatyynyn pinnalta, kuljettajan ihosta irronneiden pienten epiteelisolujen DNA:sta.

Kenttäpäällikkö Rebecca Bucht Keskusrikospoliisin Rikosteknisestä laboratoriosta (kuvassa) huomauttaa, että tämä on tietenkin vain yksi esimerkki. DNA-tutkimuksia hyödynnetään laajasti myös muun muassa henki- ja seksuaalirikosten selvittämisessä.

”DNA-näytteen voi eristää esimerkiksi ihon soluista tai vaikkapa sylki-, veri- tai spermatahrasta.”

Jo legendaksi on noussut tapaus Pohjanmaalta, jossa neuvokas poliisi otti talteen autossa olleen, verta imeneen hyttysen. Veren DNA auttoi rikoksen selvittämisessä.

Keskusrikospoliisin Rikosteknisessä laboratoriossa Vantaalla tutkitaan vuosittain noin 100 000 näytettä, joista DNA-näytteitä on noin 40.000. Laboratorio palvelee maamme kaikkia poliisilaitoksia.

Keskusrikospoliisin rakennus Vantaalla. Kuva: Ekaterina Nikitina

Koronatesteistäkin tuttua tekniikkaa

Bucht kertoo, että kun DNA:ta on saatu talteen, sitä monistetaan tutkimusta varten PCR-laitteen avulla. Menetelmä on nykyään tuttu myös esimerkiksi koronatesteistä

Kun näytettä on riittävästi, sitä tutkitaan kapillaarielektoforeesilla, menetelmällä, joka käyttää sähkökenttää komponenttien erottamiseksi.

”Saatuja tuloksia voidaan sitten verrata mahdollisten epäiltyjen DNA:han tai etsiä vastaavuuksia DNA-rekistereistä.”

DNA-tutkimukset ja rekistereistä löytyvät vastaavuudet voivat joskus tarjota ’hittejä’, jotka auttavat jopa vuosia vanhojen selvittämättä jääneiden rikosten ratkaisemisessa.

Laboratoriossa. Kuva: Poliisi/Mika Pakarinen

Matkassa voi olla monta mutkaa

DNA-näytteiden todistearvoa pitää kuitenkin aina punnita tapauskohtaisesti.

”On esimerkiksi selvitettävä, että onko henkilön DNA:ta voinut päätyä paikalle jonkun toisen henkilön tai esineen mukana.” 

DNA-tutkimuksissa keskeisenä huolenaiheena on myös kontaminaatio – se, että rikospaikalle tai sieltä otettuihin näytteisiin sekoittuu myöhemmin ulkopuolisten DNA:ta. Tämän ehkäisemiseksi rikospaikalle ei päästetä ulkopuolisia, tutkijat käyttävät suojavarusteita ja kaikkein paikalle olleiden nimet kirjataan ylös lokikirjaan mahdollisia myöhempiä vertailututkimuksia varten.

C.S.I. -televisiosarjassa rikostutkijat kyllä pomppivat aika rennosti rikospaikoilla eivätkä ole niin tarkkoja suojavarusteistaan…

”Televisiosarjojen maailma ja todellisuus ovat vähän eri asioita”, Bucht naurahtaa.

Sormenjäljet eivät kulkeudu paikasta toiseen

DNA-tutkimusten merkitys on kasvanut, mutta myös vanhat kunnot sormenjälkitutkimukset ovat pitäneet pintansa. Sormenjäljet ovat varsin todistusvoimaisia: ne eivät esimerkiksi voi kulkeutua paikasta toiseen ilman henkilön läsnäoloa.

Sormenjälkiä otetaan esiin kovilta pinnoilta televisiosta tuttuun tapaan puuteria käyttämällä. Mikäli kyseessä on huokoinen alusta, apuna voi olla esimerkiksi sormenjälkiin imeytyvä liimahöyry. Kun sormenjälki näkyy riittävällä kontrastilla, siitä otetaan valokuva.

Moderni tietotekniikka on tehostanut erityisesti sormenjälkirekisterien käyttöä.

Sormenjälkien taltiointi. Kuva: Poliisi/Mika Pakarinen

”Jos sormenjälkirekistereistä löytyy vastaavuuksia, niin tieto tästä saadaan todella nopeasti”, Bucht huomauttaa.

Mutta algoritmit antavat kuitenkin vain osviittaa. Tulosten tulkinnassa tarvitaan aina myös ihmisiä.

”Koulutamme omat sormenjälkiasiantuntijamme. Alaa ei voi opiskella muualla”, Bucht kertoo.

Rikosteknisessä laboratoriossa tutkitaan vuosittain noin 8000 sormenjälkinäytettä.

Tutkittavaa aseista huumausaineisiin, luista renkaan jälkiin

Rikosteknisen laboratorion arkipäivää ovat myös esimerkiksi erilaiset ase- ja ruudinsavututkimukset sekä huumaus- ja lääkeainetutkimukset. Palonsyyntutkimuksissa selvitetään palon teknisiä syitä, tarkastetaan esimerkiksi sähkövian mahdollisuus sekä etsitään viitteitä palavien nesteiden käytöstä.

Laboratoriossa. Kuva: Poliisi/Mika Pakarinen

Tietoteknisissä tutkimuksissa etsitään tietoja esimerkiksi tietokoneiden kovalevyiltä tai puhelimista. Äänitutkimuksissa pyritään tavallisimmin yhdistämään tallenteelta löytyvä ääni oikeaan henkilöön, käsialatutkimuksissa puntaroidaan vaikkapa asiakirjan allekirjoituksen aitoutta. Rikosten selvittämisessä on usein apua myös kuva- ja videokuvatutkimuksista, esimerkiksi valvontakameroiden tallenteiden analysoinnista.

Asiakirjatutkimuksissa selvitetään virallisten asiakirjojen vaikkapa passien aitoutta tai sitä, onko niihin tehty jälkikäteen muutoksia. Rikosteknisestä laboratoriosta löytyy asiantuntemusta myös setelien ja kolikoiden aitouden arviointiin.

Laboratoriossa tehdään myös esimerkiksi kuitu- ja karvatutkimuksia sekä hiukkastutkimuksia vaikkapa mikroskooppisista lasinsiruista ja maalinhiukkasista. Muotojälkitutkimuksissa analysoidaan esimerkiksi jalkineiden tai auton renkaiden jälkiä. 

Laboratoriossa työskentelee myös yksi luututkija. Hän voi selvittää, kuuluvatko maastosta löytyneet luut ihmiselle vai eläimelle. Ihmisen luista voidaan saada tietoa hänen henkilöllisyydestään ja kuolinsyystään.

Rikosteknisessä laboratoriossa työskentelee kaikkiaan 135 henkilöä.


Auttaisivatko DNA-tutkimukset selvittämään Kyllikki Saaren murhan?

Koronan poikkeusolojen takia emme pääse sisälle Rikostekniseen laboratorioon. Tapaamme kenttäpäällikkö Rebecca Buchtin Keskusrikospoliisin rikosmuseossa. 

Myös rikosmuseo on luonteensa takia yleensä suljettu suurelta yleisöltä, mutta siellä voivat vierailla poliisin sidosryhmät.

Rikosmuseossa on nähtävillä esimerkiksi naisia ahdistelleen Töölön tiirikkamiehen työkaluja, Kahdeksan surmanluotia -tapaukseen liittyvä murha-ase sekä äänieristetty koppi, jossa. sieppaaja piti vankinaan Herlinin teollisuussukuun kuulunutta nuorta naista.

Esillä on myös Suomen ehkä kuuluisimpaan rikostapaukseen, Kyllikki Saaren murhaan liittyvää esineistöä: risu, jolla suohauta oli merkitty sekä sukka, joka löytyi uhrin kengästä. Kuulemme, että sitä, kuuluiko sukka Kyllikki Saarelle vai kenties jollekin muulle, pitäisi tiedustella tarkemmin tutkinnanjohtajalta.

DNA-tutkimuksia ei tunnettu vielä murhan tapahtuma-aikana 1950-luvulla, mutta ainahan voi jossitella. Jos tekniikka olisi ollut käytössä, niin olisiko murha saatu ratkaistua? Tai voisiko vaikkapa kyseinen sukka tarjota nykyäänkin johtolankoja murhaajan henkilöllisyydestä?

”Mikäli tapahtuma-aikaan olisi saatu tuoreita jälkiä ja käytössä olisi ollut dna-tekniikka, niin tuo on tietenkin mahdollista. Mutta sukkaan on jo vuosikymmenten aikana kertynyt niin paljon erilaista muuta materiaalia, että siitä ei varmastikaan ole paljon iloa.”

Jokin aika sitten suomalaistutkija esitti, että hän on pystynyt selvittämään DNA-tutkimusten perusteella Lontoota vuonna 1888 terrorisoineen tuntemattomaksi jääneen sarjamurhaajan eli Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden. DNA-näytteet löytyivät erään uhrin käyttämästä vaatteesta, saalista.

Bucht suhtautuu näihinkin tuloksiin varauksella. Tässäkin tapauksessa on ilmeinen mahdollisuus siitä, että vaatekappale on ehtinyt kontaminoitua reilun 130 vuoden aikana.


Teksti: Matti Välimäki
Kuvat: Poliisi. Mika Pakarinen

css.php