YTN tavoittelee yhä ratkaisua neuvotteluilla

Vuoden viimeisenä päivänä kokoontunut YTN:n hallitus tukee pyrkimyksiä löytää neuvotteluratkaisu avoinna olevaan työehtosopimuskiistaan. Kysymys on erittäin suuresta periaatteellisesta asiasta. 

Helsingin Insinöörit HI ry:n puheenjohtaja Lasse Laurikainen muistuttaa, että työntekijäpuolen keskeinen tavoite kiteytyy ajatukseen aidosta yleiskorotuksesta. Työnantajan tavoitteena puolestaan on niin sanottu pärstäkertoimeen pohjautuva palkkarakenne.

”Työnantaja ajaa koko yhteiskuntarakenteen muutosta. Sen myötä esimerkiksi inflaation palkkaa nakertava vaikutus olisi arkipäivää niille, joiden suoriutuminen ei työnantajaa tyydytä. Mutta eihän se ole suomalaisen yhteiskunnan toimintamalli”, Laurikainen painottaa.

Laurikaisen mielestä työnantajan linjaus tekee suoriutumisesta, jopa ylisuoriutumisesta työelämää keskeisimmin määrittävän tekijän. Työhyvinvoinnille, työstä saatavan palkan ostovoiman säilymiselle ja sitä myöden työnteon mielekkyydelle voi sanoa hyvästit. Työstä tulee selviytymistä.

Periaatteellista merkitystä

Valtaosaa HI:n jäsenistä koskevalla kiistalla on iso rooli suomalaisessa työmarkkinajärjestelmässä. Jos YTN:n ajama yleiskorotusmalli, siis ajatus edes ostovoiman turvaamisesta palkankorotuksin, tulee torpatuksi, samalle linjalle lähtevät pian muutkin aina koko julkista sektoria myöten.

Esimerkiksi palvelualojen työnantajajärjestö Palta on jo käytäväkeskusteluissa todennut noudattavansa teknologiateollisuuden sopimuslinjauksia, Laurikainen huomauttaa.

Viime päivinä medianäkyvyyttä ovat saaneet puheenvuorot, joissa työntekijöiden oikeuksien puolustamista työtaistelutoimin on pidetty suhteettomina. Esiin on mielellään nostettu ajatus, jonka mukaan ammattijärjestöt vain epätoivoisesti yrittävät puolustaa omaa olemassaoloaan.

”Kyllä kai liitot saadaan kuolemaan, jos ne eivät enää ole neuvotteluosapuoli”, sanoo Lasse Laurikainenkin. ”Mutta haluammeko me, siis haluaako suomalainen yhteiskunta, todella romuttaa tämän kaiken?”

Teknologiateollisuus on nyt siis paljon vartijana. SAK:lainen Teollisuusliitto ja STTK:lainen Ammattiliitto Pro ovat jättäneet Teknologiateollisuuden työnantajat ry:lle lakkovaroitukset. Osapuolet tapaavat valtakunnansovittelijan luona ensi viikolla.

YTN on vielä valmis hakemaan suoraa neuvotteluratkaisua, vaikka aika on käymässä vähiin ja pallo on vahvasti työnantajan puolella, kuten puheenjohtaja Teemu Hankamäki ja neuvottelupäällikkö Petteri Oksa ovat Insinöörilehdessä todenneet.


Teksti: Annamari Iranto
Kuva: HI:n arkisto, Juulia Talikka

 

css.php