Hallitus istui elinkeinoelämän virittämän pommin päälle

Lakko-oikeutta rajoittava laki on torso, kirjoittaa Lasse Laurikainen.

9.5.2024 | Luottopuhetta | Edunvalvojan palsta
Lasse Laurikainen

Media on vuoden ajan uutisoinut varsin ahkerasti kesäkuussa 2023 julkaistusta hallitusohjelmasta. Olen aika pettynyt keskeisten uutiskanavien, valtamedian kykyyn ja tahtotilaan uutisoida keskeisiä asioita puolueettomasti ja laajasti. Tämä korostuu eritoten työmarkkinoita koskevissa kysymyksissä.

Hallitusohjelmasta viestittäessä on siihen kerrottu haetun mallia Pohjoismaista, eli sanottu sen vastaavan niin Ruotsin, Tanskan kuin Norjankin työmarkkinakäytäntöjä. Ainut asia mistä voimme olla varmoja, on ettei hallitusohjelmassa ole kirjattuna mitään niistä tasapainottavista voimista joita pohjoismaisissa malleissa on sisäänrakennettuna. Keskeisiä näistä ovat tulkintaetuoikeus ja irtisanomisjärjestys. Suomalainen työmarkkinakäytäntö lähtee siitä, että työnantajalla on tulkintaetuoikeus ja mikäli irtisanomisesta ei toisin sovita, lähtevät työn kannalta välttämättömimmät viimeisenä ns. kompetenssiperusteella.

Suomalainen lainsäätäjä ei tänään ole halukas edes ryhmäkanne-oikeuden edistämiseen, vaikka Suomi on viime vuodet ollut edistämässä asiaa eurooppalaisessa lainsäädännössä. Hallitusohjelman myötä Suomi äänesti tyhjää, kun kyseistä EU-asetusta käsiteltiin Euroopan parlamentissa. Näen tämänkin tähdänneen vain siihen että ammattiliitot eivät voisi edistää henkilöstön asiaa tätä kautta. Työmarkkinoiden laiminlyöntejä ei haluta käsitellä kollektiivisesti – olisiko laiminlyönnistä johtuva korvausriski liian suuri?

Nyt nähdyillä poliittisilla lakoilla ei ole ollut kytkentää keskeisiin työehtoihin. Mikäli näin olisi, olisi työnantajien pitänyt viedä ne työoikeuteen ja näin ei ole tapahtunut. Olisihan se myös poikkeuksellista, jos nyt poliittista lakko-oikeutta rajoitettaessa kävisi ilmi, ettei tähän ole aitoa tarvetta. Suomessa ei ole ollut poliittisia lakkoja kuin nimeksi ennen tätä kevättä.

Poliittinen lakko-oikeus perustuu kansainvälisen työjärjestön ILO:n hyväksymiin periaatteisiin, joihin Suomi on sitoutunut. Tässä asiassa pääministeri Orpo sai myös runtua vieraillessaan Euroopan parlamentissa maaliskuussa.  Lainsäätäjälle ei tänään riitä pelkkä lakko-oikeuden rajoittaminen poliittisissa lakoissa vuorokauden mittaiseksi. On eri asia puhua tukilakoista ja niiden oikeutuksesta kuin demonisoida oikeutta osallistua poliittiseen työtaisteluun.

Mielestäni lakko-oikeutta rajoittava lainsäädäntö on vähintään torso. Sille ei ole osoitettua tosiasiallista tarvetta. Samaan lakiin on suunniteltu henkilökohtainen 200 euron seuraamusmaksu laittomaksi tuomittuun työtaisteluun osallistumisesta, ikään kuin pelotteeksi. Perinteisessä lakossa ja sen asettamisessa vastuun kantaa aina työntekijöiden yhdistys. Miten yksittäinen työntekijä voisi saada sakon asiassa, joka normaalisti koskee kollektiivia?

Seurasin viime viikolla A-studion lähetystä jossa työmarkkinapolitiikan konkarit, EK:n entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen ja SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Ihalainen keskustelivat vallitsevasta yhteiskunnallisesta tilanteesta. Viestit tässä keskustelussa olivat hyvin selkeät:

  • Elinkeinoelämän järjestöt virittivät pommin, hallitus istui sen päälle. Hallitusohjelman työmarkkinoita käsittävä osuus on keskeisesti EK:n kirjoittama.
  • Ammattiyhdistysliikkeelle on haluttu näyttää paikka nurkasta. Tämän takia hallitus ei ole suostunut minkäänlaisiin neuvotteluihin.
  • Työmarkkinat on saatu nopeasti sekaisin. Muutosvoimana on ollut vastakkainasettelu, joka on huono asia Suomen selviytymisen kannalta.

Ilmatilan yhteiskunnallisessa, työmarkkina-asioita käsittelevässä keskustelussa ovat vallanneet Suomen Yrittäjät (SY) ja Keskuskauppakamari, tahot, jotka eivät ole perinteisiä työmarkkinaosapuolia. Sellaisia niistä ei myöskään tule, koska niillä ei ole halua tai mandaattia sopia.

Suomi on perinteisesti ollut sopimusyhteiskunta. Sellaisen sopimisen, jossa työmarkkinoiden vaikeatkin asiat ovat ratkaistu yhdessä. Kaikki tämä on perustunut toisen kunnioittamiseen, ei alistamiseen.  Syksyn tulevasta TES-kierroksesta ennustetaan poikkeuksellisen haastavaa. Osapuolten kunnioitus toisiaan kohtaa loistaa poissaolollaan. Vuosikymmenien yhteistyöllä hankittu luottamus on onnistuttu menettämään muutamassa kuukaudessa. Kuinka monta neuvottelukierrosta menee sen uudelleen luomiseen? Onko se seuraavan neuvottelijasukupolven tehtävä?

Lasse Laatusen sanoin: Juntturaan ajetun työmarkkinatilanteen purkaminen onnistuu enää vain pääministeriltä itseltään – jos pääministeri haluaa rauhoittaa työmarkkinat, hänen pitää mennä Pitkänsillan yli.