Edistykselliset ammattiliitot ajavat työntekijöiden etuja

Suomalainen yhteiskunta on noussut maailman hyvinvointimaiden kärkeen viime vuosikymmeninä onnistuneella tulopolitiikalla, jossa hallitus ja työmarkkinajärjestöt ovat kolmikantaisesti sopineet ja ohjanneet työmarkkinoiden, eläketurvan, sosiaalipolitiikan ja näiden kautta koko yhteiskunnan kehitystä. Ammattiliittojen onnistumiset edunvalvonnassa ovat olleet moninaisia, eikä niitä olisi saavutettu ilman korkeaa järjestäytymisastetta tai ammattiliittojen tiivistä ja solidaarista yhteistyötä.

Nykyinen perus-sinimusta-oikeistohallitus on yrittäjätaustaisen pääministeri Juha Sipilän johdolla liittoutunut työmarkkinoilla selkeästi työnantajaleirin kanssa ajaen työehtojen heikennyksiä erilaisten keinojen, kuten jo haudattujen pakkolakien ja ns. kilpailukykysopimuksen avulla. Jälkimmäisen kattava sopiminen toukokuun loppuun mennessä on tuskaisaa työehtosopimuskohtaisen sopimisen venyessä kesäkuulle, jossa juhannus on käytännöllinen takaraja.

Työnantajaleirin ja kilpailukykysopimuksen ydinajatus on saada perinteiset kristilliset arkipyhät – loppiainen ja helatorstai – palkattomiksi, mikä tavoite on verhottu 24 tunnin työajanpidennystavoitteeseen. Kilpailukykysopimuksen työehtojen heikennyksen toteutustavasta näyttää syntyneen arvovaltakysymys, kun työnantajat eivät halua toteuttaa 24 tunnin pidennystä hyödyntämällä kaikkia käytössä olevia työaikajoustoja.

Kyse ei olekaan vain teknisestä työajanpidennyksestä, vaan valta- ja arvovaltapeleistä, joissa työnantajat haluavat isännän äänellä näyttää kaapin paikan. Ns. kilpailukykysopimuksen sanelukulttuuri on irtiotto suomalaisesta konsensushenkisyydestä kasvattaen polarisaatiota ja vastakkainasettelua työmarkkinoilla.

Nykyään, kun työtä riittää yhä harvemmille, on työajanpidennys omituinen kilpailukykykeino. Pelättävissä on, että kun olemassa olevat työntekijät tekevät kolme lisäpäivää, rahastetaan tämä työn lisäys työpaikoilla nopeina pikavoittoina irtisanomisten kautta. Nykyään pitäisi pikemminkin pohtia, voitaisiinko työtä lisätä työaikaa lyhentämällä. Kun työtä tehtäisiin vähemmän, esimerkiksi neljä päivää viikossa, riittäisi työtä useammalle, ja suurempi osa suomalaisista pääsisi kiinni työhön.

Kävi ns. kilpailukykysopimukselle mitä tahansa touko-kesäkuussa 2016, ovat työehtosopimukset pian taas katkolla ja samankaltaisia heikennystavoitteita on jälleen pöydässä. Valtamedia joka tapauksessa mustamaalaa ammattiliittoja taantumuksellisiksi ja kehityksen jarruiksi. Tavoitteena on, että kun valhetta toistetaan tarpeeksi usein, se muuttuu totuudeksi.

Ammattiliittojen jäsenten ja kaikkien palkansaajien on syytä pitää kirkkaana mielessä, että ammattiliittojen tehtävänä on ajaa jäsentensä etua. Vaikka ammattiliittojen ajamista palkankorotuksista hyötyvät myös järjestäytymättömät, on tämä ns. populaatiosuoja toimiva vain silloin, kun järjestäytymisaste pysyy korkeana. Vain vahvat ammattiliitot pystyvät torjumaan työehtojen heikennyskeinoja, kuten pakkolakien kohdalla hiljattain nähtiin.

Ammattiliitoissa työskentelevät työelämän ammattilaiset ja työpaikkojen luottamusmiehet ovat yhdessä jäsenistön kanssa vahva voima edistämään työntekijöiden etua. Ammattiliitot estävät toiminnallaan liiallisia tuloeroja yhteiskunnassa vaatiessaan työntekijöille reilua korvausta työstä. Ammattiliitot turvaavat samalla yhteiskuntarauhaa ja järjestystä. Vaikka ammattiliitot joutuvat usein sanomaan ei erilaisille työehtojen heikennysesityksille, ovat ne edistyksellinen yhteiskunnallinen voima, jonka arvo kaikkien tulisi tunnistaa ja tunnustaa. Ilman ammattiliittoja palkansaajat olisivat köyhempiä ja pääoman omistajat turvattomampia.

– Luottoukko –