Painostusvalmiuden kaava

Syksyllä juuri ennen neuvottelukierrosta kirjoitin painostusvalmiudesta ja sen välttämättömyydestä, mikäli haluamme saada aikaan hyvän sopimuksen kelvollisilla eduilla ja reilulla yleiskorotuksella. No, kuten tuloksesta nähtiin, eihän se ihan putkeen mennyt. Siitä ei voi syyttää kuin jokaista itseään – taas on tarvetta katsoa peiliin.

Jos ajatellaan työehtosopimuksen tekstikohtia, niin mitään merkittäviä parannuksia ei saatu aikaiseksi. Heikennyksistä taas ei saatu poistettua edes kilpailukykysopimuksen vuotuisen 24 tunnin lisätyön velvoitetta, vaikka sen hyöty työnantajapuolelle on varsin minimaalinen. Lähinnähän se on strategisesti tärkeä tavoite työnantajapuolelle, koska se toimii ennakkotapauksena työaikalain uudelleenmuokkauksessa.

Palkankorotusten osalta mentiin samoin minimaalisella linjalla. Saimme keskimääräisesti 1,6 % korotuksen, mutta viime kuussa julkistettiin teknologiateollisuuden tuloksen kasvuodotuksen olevan 17 % luokkaa!

Kyllähän kapitalistikin on palkkansa ansainnut, mutta tässä mennään hieman liian pitkälle. Jos ne ihmiset, jotka ovat työllään tuon kasvun ja tehokkuuden lisäyksen aikaansaaneet, saavat lisäyksestä alle 10 % siivun ja 90 % menee windfallina omistajalle, niin kaikki ei ole kohdallaan. Mielestäni tavoitteeksi on asetettava vähintään 50:50 jako työnteon ja pääoman osuudeksi.

No, miksi emme voineet vaatia osuuttamme niin kuin se meille kuuluu? Uskoisin, että aika monella työpaikalla on ”vastarannan kiiskejä”, jotka puheillaan laskevat moraalia ja moittivat ammattiyhdistystoimintaa ja sen tavoitteita. En ole keksinyt, mikä näillä henkilöillä on motiivina, sillä heille kyllä kelpaa se hyvä, mitä kollektiivisissa neuvotteluissa saadaan aikaan.

En ole tavannut vielä ketään, joka olisi kieltäytynyt tes-kierroksella sovitusta palkankorotuksesta. Kuitenkin liittoon kuulumattomat vapaamatkustajat heikentävät meitä ja vaikeuttavat laillisten painostustoimien suunnittelua ja toteutusta työpaikoilla. Tämä on valitettava tosiasia nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä, jossa pelätään täysin aiheettomasti hakemasta kollektiivista oikeutusta oman työn arvostukselle.

Kun mietiskelin tätä, niin tulin siihen johtopäätökseen, että koko hommahan voidaan tiivistää yksinkertaiseen insinöörijärjellä ymmärrettävään kaavioon, jossa voimat suhtautuvat toisiinsa kuin newtonilaisessa perusmekaniikassa.

Työsuhteen etuja pyrkii parantamaan edunvalvonnan painostusvoima Ftt ja heikentämään työnantajapuolen voima Fta. Etujen liikkumista pyrkii vastustamaan yhteiskunnallinen kitka uy.

Tähän asti voimat ovat olleet tasapainossa, mutta viime aikoina on työnantajapuolen voima kasvanut ja työntekijäpuolen voima heikentynyt. Koska lepokitka on suurempi kuin liikekitka, eivät edut välittömästi ole haihtuneet ilmaan, mutta tilanne ei ole enää stabiili. Jatkuvat pienet heikennykset ovat vain esimakua siitä, mitä tapahtuu, kun yhteiskunnallinen kitka lipsahtaa liukuvalle alueelle.

Nyt on aika ottaa ryhtiliike ja lisätä painostusvoimaa Ftt huomattavasti, ennen kuin on liian myöhäistä. Näköpiirissä on jo varsin tuntuvia heikennyksiä, mm. työaikoihin ja sopimusvapauteen. Jos haluamme edes säilyttää tilanteen ennallaan, on meillä oltava uskottavaa painostusvalmiutta!

– Luottamusmies -69 –