Peiliin katsomisen paikka, akavalaiset

Mennyt kevät on ollut raskas. Orpo-Purran hallitusohjelmaa toimeenpannaan täyttä vauhtia. Kevään kliimaksi saavutettiin 8.5., jolloin eduskunta hyväksyi lakko-oikeuksia rajoittavan lain. Poliittisen lakon kestoa rajoitettiin ja oikeus tukilakkoon saatettiin suhteellisuusarvioinnin piiriin.

Sinällään laillisella tukilakolla voidaan vauhdittaa työtaistelua, mutta tämän tulee kohdistua vain työriidan osapuoliin ja olla kohtuullinen suhteessa tavoitteisiin. Arvatenkin tukilakon kohtuullisuuden tulkinta jää mahdollisen painostustoimen kohteena olevan tahon edustajalle. Mielestäni piste i:n päälle kirjoitettiin lain voimaantulossa. Hallituksen ajamat lakimuutokset tulivat voimaan 18.5.2024. Hallitus osoitti päättäväisyyttä ja työnantajat komppasivat niin, etteivät housuissaan tahtoneet pysyä.

Vaikka kyseessä olivat lainsäätäjän toimet, ei agendaa työmarkkinaosapuolella näkyvästi vastustettu muualla kuin SAK:n riveissä. Muut keskusjärjestöt eivät saaneet jäsentensä suksia samaan suuntaan. Työnantajapuolen koordinointi oli vahva, olihan heillä vahva tukija, Orpo-Purran hallitus. Hallitusohjelman saavutettu osuus olikin hyvin kirjoitettu EK:n toimesta, kuten edellisessä kirjoituksessani selvitin.

Poliittinen lakkoilu jakaa ay-liikkeen jäsenet. Siellä missä SAK:n jäsenet olivat valmiita puolustamaan kaikkien työntekijöiden perusoikeuksia, olivat Akavan rivit täysin sekaisin. Korkeasti koulutettuja pidetään yhteiskunnassa fiksuina, mutta työmarkkinatermi poliittinen lakko aiheutti akavalaisissa jäsenissä, jos ei suoranaista vastustusta, niin ainakin suurta flegmaattisuuden tunnetta. Sama näkyi myös STTK:n kentässä. Hoitajat, opettajat, toimihenkilöt ja ylemmät toimihenkilöt eri teollisuuden aloilla ajoivat vain omia etujaan ja kieltäytyivät marssimasta samassa rivissä. Yhteinen tahtotila loisti poissaolollaan.

Akavalaisten mielestä politiikka terminä kuuluu Arkadianmäelle ja näin myös lakimuutokset politisoitiin näyttävästi. Tätä sekasortoa käytettiin julkisuudessa tehokkaasti hyväksi. Vastustajat leivottiin sujuvasti oppositioon samalla tavalla kuin eduskunnassa toimitaan. Keskustelut julkisuudessa polarisoitiin ay-liike vs. työmarkkinajärjestöt ja demarit vs. kokoomuslaiset.

Ay-liikkeellä on peiliin katsomisen paikka. Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Taisto perusoikeuksista hävittiin hajanaisin rivein. On surullista, että yhteistä säveltä ei löytynyt – olisi pitänyt. Tämä oli merkittävä taistelu ja lisää on tulossa syksyllä. Silloin keskustellaan hallitusohjelman seuraavista työelämäheikennyksistä ja käynnistetään uusi TES-kierros.

Syksyä pelätään hyvin laajalti. Monessa vientiteollisuuden yrityksessä jännitetään teknologiateollisuuden TES-neuvottelujen avausta. Moni järjestäytynyt yritys on huolissaan työrauhasta. Nousevana trendinä näyttäisi olevan saada oma yritys ja työpaikka turvaan tästä taistelusta.

Kun ay-liike valmistautuu syksyyn, tulisi rivit saada yhtenäisiksi ja mielellään suoriksi. Jakolinjan toisella puolella on tavoitteissaan yhtenäinen työnantaja. Ay-liikkeellä ei ole varaa hajanaiseen, irtopisteitä kalastelevaan ja oman kilven kiillotuksesta kiinnostuneeseen palkansaajaporukkaan. Mikäli näin, olisi kyseisen henkilöstöryhmän lakkoilu todennäköisesti turhaa ja tarpeetonta.

Poliittiset asiat ovat mielestäni käsitellyt ja nyt tulisi löytää ne kaikille työntekijöille tärkeät asiat. Nimittäjä on jokaiselle palkansaajalle yhteinen: työelämäheikennys. Jokaisen liittotoimijan, keskusjärjestöstä riippumatta, tulisi ymmärtää hakea aktiivisesti kompromissia yhteisen tahtotilan saavuttamiseksi. Sama koskee myös jäsenistöä. Vain yhdessä toimimalla voimme saavuttaa jotain – koska maailma ei ole valmis.