Työuupumus on työelämän hälytysmerkki

Työuupumus ei ole yksilön heikkoutta, vaan työelämän kestävyyden hälytysmerkki. Me puhumme suomalaisesta työelämästä usein menestystarinana. Olemme koulutettu kansa, jonka työelämä perustuu osaamiseen ja asiantuntijuuteen. Tuottavuutemme rakentuu yhä enemmän korkeasti koulutettujen työntekijöiden varaan. Samaan aikaan työelämässä näkyy kasvava kehityssuunta, jota meidän ei kannata enää sivuuttaa: yhä useampi väsyy työssään.

Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan noin neljännes suomalaisista on kohonneessa työuupumusriskissä tai todennäköisesti jo jonkinasteisesti työuupunut. Lisäksi noin joka kymmenes työntekijä kärsii vakavasta työuupumuksesta.

Nämä eivät ole yksittäisiä kokemuksia tai poikkeustapauksia. Työuupumus koskettaa eri ikäisiä, eri sukupuolia ja eri aloilla työskenteleviä. Se koskettaa myös epäsuorasti valtaosaa suomalaisia perheen, läheisten tai työyhteisön kautta. Monelle työuupumukseen liittyvä häpeä voi viivästyttää avun hakemista ja siten pahentaa tilannetta. Siksi työuupumuksen ympärillä olevaa stigmaa on purettava aktiivisesti.

Erityisesti asiantuntija- ja tietotyössä työn rajat hämärtyvät helposti. Työtä tehdään ajasta ja paikasta riippumatta, jatkuvien keskeytysten, kasvavien tehokkuusvaatimusten ja loputtomien muutosprosessien keskellä. Korkeasti koulutetut, insinöörit ja asiantuntijat ovat usein niitä, joiden odotetaan ratkaisevan ongelmat, johtavan muutosta ja kantavan vastuuta työyhteisössä.

Tilastot osoittavat, että työelämän kuormitus on noussut huolestuttavan korkeaksi. Samalla teknologian kehitys, jatkuva tavoitettavuus ja työn tekemisen tapojen muutokset ovat hämärtäneet työn ja vapaa-ajan rajoja.

Työuupumukseen liittyy vahva stigma. Uupunut saatetaan nähdä heikkona, laiskana tai henkilönä, joka ei osaa hallita omaa ajankäyttöään. Todellisuudessa työuupumus on pitkittyneen kuormituksen seuraus. Taustalla voivat vaikuttaa esimerkiksi työn organisointi, johtamiskäytännöt, jatkuvat muutokset, puutteellinen palautuminen sekä työyhteisön toimintatavat. Työuupumus on reaktio työelämään, jonka rakenteet eivät tue hyvinvointia. Kyse ei siis ole marginaalisesta ilmiöstä vaan yhdestä aikamme merkittävimmistä työelämän haasteista.

Huolestuttavaa on myös se, ettei suomalainen lainsäädäntö tunnista työuupumusta itsenäisenä diagnoosina. Vaikka työuupumus tunnistetaan työterveyshuollossa, sairauspoissaolon perusteeksi kirjataan usein jokin muu mielenterveyden häiriö. Tämä vääristää tilastoja, vaikeuttaa ennaltaehkäisyä ja heikentää mahdollisuuksia puuttua ongelmaan ajoissa.

Kansantalouden näkökulmasta kyse ei ole pienestä asiasta, hintalappu on myös yhteiskunnallisesti valtava. Kelan mukaan pitkien mielenterveysperusteisten sairauspoissaolojen vuoksi menetettiin Suomessa vuonna 2023 noin 5,8 miljoonaa työpäivää eli noin 26 000 henkilötyövuotta. Menetetyn työpanoksen kustannukset olivat vähintään miljardi euroa vuodessa.

Luvut kertovat karua kieltään. Työuupumus ei ole vain yksilön taakka. Se on työpaikkojen, työyhteisöjen ja koko yhteiskunnan ongelma. Psykososiaalinen kuormitus jää usein näkymättömäksi. Emme näe jatkuvaa kiirettä, keskeytyksiä, palautumisen puutetta tai tunnetta siitä, ettei työstä koskaan selviä valmiiksi. Vaikutukset näkyvät työkyvyn heikkenemisenä, sairauspoissaoloina, osaajien menetyksinä ja inhimillisenä kärsimyksenä.

Suomi kuuluu niihin EU-maihin, joissa työperäinen stressi, ahdistus ja mielenterveyteen liittyvä kuormitus ovat yleisiä. Siksi meidän on uskallettava puhua myös työuupumuksen juurisyistä. Keskustelu ei ole helppo, sillä se haastaa sekä työnantajat, työyhteisöt että työntekijät tarkastelemaan toimintatapojaan kriittisesti. Silti keskustelu on välttämätön.

Kyse on työelämän päivittämisestä vastaamaan nykyajan todellisuutta. Kestävä työelämä ei voi perustua siihen, että parhaat osaajamme uupuvat tehtäviensä alle. Työtä ei kuulu tehdä työkyvyn, terveyden tai perhe-elämän kustannuksella.

Siksi on aika ottaa seuraava askel työelämän kehittämisessä. Työuupumus tulee tunnistaa työperäiseksi sairaudeksi, psykososiaaliset kuormitustekijät on arvioitava nykyistä järjestelmällisemmin ja työpaikoille on luotava toimivat käytännöt niiden ehkäisemiseksi. Tätä esittää myös Insinööriliiton eduskuntavaalitavoitteet 2027, joissa työuupumuksen tunnistaminen, tilastointi ja ennaltaehkäisy nostetaan keskeisiksi työelämän kehittämiskohteiksi.

Hyvä työelämä ei synny siitä, kuinka paljon ihmisistä voidaan ottaa irti. Se syntyy siitä, kuinka pitkään ihmiset jaksavat tehdä työnsä hyvin, terveinä ja motivoituneina. Hyvinvoiva työntekijä ei ole kustannus. Hän on suomalaisen työelämän ja kilpailukyvyn tärkein voimavara. Kun tunnistamme työuupumuksen ja poistamme sen ympärillä olevaa stigmaa, pystymme myös keskittymään työelämän tasapainoon, kestävään työelämään ja työhyvinvointiin, joka ei ole vain yhteiskunnan, vaan myös yksilön etu.

Me insinöörit olemme tottuneet ratkaisemaan ongelmia ennen kuin niistä syntyy kriisi. Sama ajattelutapa pitäisi ulottaa myös työelämään. On kestävämpää ja inhimillisempää ehkäistä työuupumusta kuin korjata sen seurauksia.

Terveisin,
Henna